Kyläkaupasta saat kaiken tarvittavan kukkien hoitoon ja mullanvaihtoon.

Kyläkaupasta saat kaiken tarvittavan kukkien hoitoon ja mullanvaihtoon.

Kevät on kasvun aikaa - huolehdi huonekasveista. Kyläkaupasta kaikki tarpeellinen mullanvaihtoon.

22.2.2018

Kyläkaupasta saat kaiken tarvittavan kukkien hoitoon ja mullanvaihtoon.

Huonekasvit ovat nykyään suosittu sisustuksellinen elementti ja koteihin ostetaan enemmän kasveja kuin pitkään aikaan. Huonekasvit tarvitsevat kuitenkin huolenpitoa. Kasvit säilyvät edustavina, kun muistetaan oikea kastelu, säännöllinen lannoitus ja mullanvaihto kerran vuodessa, helmi-maaliskuussa. Niin uudet kuin vanhat viherkasvit saavat mullasta uutta kasvuvoimaa ja tuovat samalla kevään kotiin. Kyläkaupan kukkaosaston valikoimat ovat juuri nyt parhaimmillaan keväisiä huoltotoimenpiteitä ajatellen.

Kevät on kasvun aikaa

Kun päivä pitenee ja aurinko alkaa paistaa, huonekasvit alkavat piristyä pimeän talven jälkeen. Ensimmäinen askel keväthuollossa on viedä kasvit suihkuun. Kun pölyt on huuhdottu lehdiltä, kasvit saavat paremmin valoa ja alkavat kasvaa.

‒ Mullanvaihto unohtuu aivan liian monilta. Se on kuitenkin ehdoton edellytys kasvien hyvinvoinnille. On tärkeää ymmärtää, että mullanvaihdolla on muutakin merkitystä kuin antaa kasvin juurille lisää kasvutilaa. Multa maatuu vähitellen ruukussa ja samalla se tiivistyy. Vanhassa mullassa kasvin juurilla on ilmattomat olosuhteet ja ne voivat kuolla. Toisaalta kasteluvedestä ja lannoitteista multaan kerääntyy vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Näistä syistä multa tulisi vaihtaa kerran vuodessa, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Lannoituksen puute näivettää kasvit

Kotikukkien huonon menestymisen yleisin syy on lannoituksen laiminlyönti. Biolanin tekemän kyselyn perusteella joka kolmas suomalainen ei lannoita kasvejaan koskaan. Huonekasvit kasvavat ruukuissa, jossa multatila on suhteellisen pieni. Kasvi käyttää mullan ravinteet nopeasti. Jos uusia ravinteita ei anneta, kasvi lopettaa ensin kasvunsa ja vähitellen alkaa näivettyä.

‒ Huonekasvin kasvuun tarvittavat ravinteet voi lisätä kasteluveteen, tai jos sen kokee työläänä, kannattaa kerran kuussa ruukun multaan laittaa ravinnepuikkoja. Pääasia on, että huonekasvien kasvukaudella, helmikuun alusta lokakuun loppuun, kasvit saavat säännöllisesti ravinteita, muistuttaa Biolanin Riikka Kerttula.

Älä tapa kastelemalla

Elääkseen kasvit tarvitsevat vettä. Mutta samoin kuin kuivuus, myös liika vesi voi aiheuttaa kasvien kuoleman. Märässä mullassa tulee helposti hapettomat olosuhteet ja juuret voivat mädäntyä.

‒ Jos olet innokas kastelija, istuta kasvit ruukkuun, josta ylimäärinen vesi pääsee valumaan aluslautaselle. Ruukun pohjalle kannattaa laittaa kerros kevytsoraa salaojaksi tai istuttaa kasvit nopeasti kuivuvaan kaktusmultaan. Sen sijaan laiskan kastelijan kannattaa istuttaa kasvit altakasteluruukkuun, jossa on vesivarastoa jopa viikoiksi. Uudet sammalpohjaiset kasvualustat helpottavat kastelua, koska ne varastoivat paljon vettä, mutta säilyvät silti ilmavana, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

« Takaisin