Toimitusjohtaja Jussi Jokinen kertoo, että lumeton talvi oli Ähtäri Golfin viheriölle haastava, mutta kaikki voitava on tehty, että kenttä saatiin tilanteeseen nähden juhannukseksi parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Toimitusjohtaja Jussi Jokinen kertoo, että lumeton talvi oli Ähtäri Golfin viheriölle haastava, mutta kaikki voitava on tehty, että kenttä saatiin tilanteeseen nähden juhannukseksi parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Kevät nosti huomattavasti golfkenttien käyttöastetta

24.6.2020

Koronakevät nosti golfkenttien kävijämääriä. Tämä yllätti jopa Golf-liiton hallituksen, johon Ähtäri Golf Oy:n toimitusjohtaja Jussi Jokinen kuuluu.

-Teimme pandemian alkaessa kriisiskenaariot valmiiksi. Kaikkien yllätykseksi kävikin päinvastoin ja varmasti sen takia, että epidemian aikana ihmiset olivat olleet kotonaan täysin vailla tekemistä.   Jos golfväki noudattaa edelleen suosituksia, kuten se on tähän saakka loistavasti tehnyt, uskon että tästä tulee hyvä vuosi sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, Jokinen arvioi.

Liiton hallitus on kokoontunut verkossa kerran viikossa ja tutkinut valtakunnan tasolla niin kierros- kuin jäsenmääriä. Esimerkiksi Ähtäri Golfin kentällä kävijämäärät olivat toukokuussa peräti 70 prosenttia edellisvuotta isommat. Kasvu tuli lähinnä oman väen keskuudesta eli Ähtärin Golf ry:n 600 jäsenen joukosta.Tavoitteen mukaisesti 18-reikäinen kenttä päästiin avaamaan  äitienpäiväviikolla.

Jokinen uskoo, että kesä tuo kentälle paljon vieraspelaajia.

-Tänne tullaan kun omat kaupunkikentät ovat täynnä. Kun meillä kirjattiin nuo alkavan kesän isot kasvuprosentit, niin samat ne olivat myös esimerkiksi Seinäjoen ja Jyväskylän kentillä, Jokinen toteaa.

Matkailu tuo kentälle väkeä

Toimitusjohtaja tavoitteissa on saada Ähtärin kenttää käyttäville kesäksi runsaat 10 000 kierrosta, joista kisakierroksia olisi hänen toivonsa mukaan 2000-2500. 

-Talouden kannalta vieraspelaajat ovat meille luonnollisesti erityisen tärkeitä. Heidän suhteensa teemme yhteistyötä matkailualueen kanssa. Golfpakettia voidaan täydentää esimerkiksi  Saunamaailmalla tai tälläkin hetkellä green feehin kuuluvalla Mesikämmenen kylpylän sisäänpääsyllä. 

Jokisen mukaan pitkälti juuri paketoinnin ansiosta ihmiset tulevat Ähtäriin pelaamaan noin 200 kilometrin säteeltä. Tuo alue rajoittuu suurinpiirtein Vaasan-Kokkolan-Kuopion-Jyväskylän -Tampereen sisälle.  Jokisella on myös tavoitteena päästä hyödyntämään entistä paremmin Suomen vilkkaimman matkailukohteen, Tuurin kyläkaupan kuuden miljoonan vuosittaista asiakaskäyntiä. Asiasta onkin jo käyty neuvotteluja. 

- Toivomme, että Pohjanmaan ja Keski-Suomen seuroista väki tekisi Ähtäriin bussiretkiä ja käyttäisi hyväkseen alueen huipputason majoituspalvelujamme. Hotellista kuten myös esimerkiksi Naava Chaletsin huvila- ja huoneistomajoituksesta on kentälle kahden minuutin ajomatka.

Golfin aloittamien ei ole enää kallista

Jussi Jokinen kertoo, että moni green cardin suorittanut on tänä keväänä aktivoitunut uudelleen.

- Moni luulee, että golfin aloittaminen on kallista. Sitä se ei enää ole. Jäseneksemme liittyvä golfin aloittava aikuinen pääsee meille kahtena päivänä pidettävälle yhteensä kahdeksan tuntia sisältävälle kurssille 85 eurolla. Uusille green cardin suorittajille Ähtäri Golf tarjoaa pääsyn pelaamaan arkisin koko kesäksi sadalla eurolla niin paljon kuin sielu sietää. 

Jokinen luonnehtiikin tarjousta huimaksi, sillä normaali yhtiövastike tai pelioikeus kesältä maksaa 636 euroa.
- Lainaamme täältä myös välineet, joten aika pienillä investoinneilla harrastuksen aloittaja pääsee pelaamaan ensimmäisenä vuonna. Sen jälkeen varmaan tietää haluaako tätä tehdä vai ei.

Ähtäri Golfin 600 jäsenestä lasten osuus on 15 prosenttia. 

- Tämä on leimaantunut liian paljon miesten lajiksi eli naisia ja lapsia saisi olla enemmän. Golf on kuitenkin niitä harvoja urheilulajeja, joissa miehet ja naiset voivat tasoitusjärjestelmän ansiosta pelata samoissa kisoissa ja samoissa sarjoissa. Ähtärin golfkesään kuuluvat myös 10-15 lapsen leirit ja nuorten kurssit, joita pro Kalle Pennanen vetää.
 

« Takaisin