Janne ja Jere Siltala naistenvaateosastolla, jossa on esillä kevään vaateuutuuksia, kuten huppareita ja collegeja.

Janne ja Jere Siltala naistenvaateosastolla, jossa on esillä kevään vaateuutuuksia, kuten huppareita ja collegeja.

Kevään uutuusmallistot pääosin Veljekset Siltalan valikoimissa

13.4.2022

Taisto Järvinen

Siitä huolimatta, että huhtikuun alkupuoli ei aivan parhaita kevään merkkejä ole näyttänyt, on Veljekset Siltalan Vaatetusliikkeessä varauduttu täysillä kevään tuloon. Kevään ykkösmallistot ovat jo saapuneet liikkeeseen. Esimerkiksi kesätakeista, housuista ja paidoista on asiakkaiden saatavilla jo yli 90 prosenttia kevään uutuuksista. Tulematta on lähinnä vain valmistuksen tai logistiikan ongelmista johtuvia yksittäisiä tuotteita.

Toimitusjohtaja Jere Siltala sanoo tilanteen vaatekaupassa näyttävän nyt ihan hyvältä, kun tavaraa on saatu valmistuksen ongelmista huolimatta ihan hyvin. Pientä saatavuusongelmaa on joidenkin tavaratoimittajien taholta ilmennyt, ja jotkut tuotteet saadaan muutaman viikon sovittua myöhemmin, mutta isoa probleemaa ei ole. Erinomainen asia on myös se, että pandemiarajoitusten poistuttua ihmiset ovat järjestämässä monenlaisia juhlia ja tilaisuuksia.

- Ylioppilas-, valmistujais- ja perhejuhlia sekä muita tilaisuuksia järjestettiin pandemiarajoitusten aikana melko vähän. Tänä keväänä tilanne on erilainen, ja se vaikuttaa etenkin juhlavampien vaatteiden kauppaan.

- Liikkeestämme löytyy juhlavaatetus naisille ja miehille. Samoin löytyy vaatteet arkeen ja vapaa-aikaan. Olemme koko perheen vaatettaja eskari-ikäisistä varttuneimpiin henkilöihin.

- Olemme panostaneet vaatteissa pienempiin ja isompiin kokoihin. Naisille löytyy kokoja 32 ja 34 sekä toisaalta kokoon 54 saakka. Miesten vaatteiden koot alkavat puvuissa koosta 38. Yleisemmin miesten kokojen haarukka on 46 – 70 tai 8XL.

Kukkakuosit pitävät pintansa

Kukat toivat kuoseihin pari vuotta sitten piristävän säväyksen. Kukkakuosi ja graafiset kuviot pitävät edelleen pintansa naisten vaatteiden ja miesten paitojen kuoseissa.

Uudempaa on pellavan ja pellavasekotteiden esiinmarssi etenkin naisten vaatteissa, mutta myös miesten puolella. Suosiossa ylipäätään ovat helppohoitoisista kankaista valmistetut ja päällä miellyttävät vaatteet niin juhla-asuina kuin arkikäytössä.

Asiakkaat ovat tänä päivänä hyvin laatu- ja hintatietoisia eli hinnan ja laadun pitää mennä tasajalkaa, jotta tavara vaihtaa omistajaa.

-Maltillisia hinnankorotuksia on vuodenvaihteen jälkeen vaatekauppaankin tullut. Puhutaan kuitenkin muutamien prosenttien noususta. Hintojen nousu johtuu mm. koronasta aiheutunut kansainvälinen rahtitilanne ja tuotteiden saatavuusongelmat sekä materiaalien hinnankorotukset, Jere Siltala kiteyttää.

Mp-asujen kauppa virkeässä kasvussa

Moottoripyöräilyasut tulivat Veljekset Siltalan valikoimiin 1990-luvun loppupuolella. Ajoasuilla käynnistynyt kauppa on laajentunut käsittäen tänä päivänä useita tuotemerkkejä ja kaikki tarvittavat ajovarusteet.

- Aloitimme yhdellä tuotemerkillä. Nyt ovat tarjolla mm. Halvarssons-, Sweep- ja Lindstrandts -ajoasut sekä Schuberth -ajokypärät.  Asujen ja kypärien lisäksi on tarjolla kengät ja hanskat.

- Asuvalikoimia on laajennettu. Nahka-ajoasuja on aikaisempaa enemmän. Myös kevyempiä, hellekeleille tarkoitettuja asuja on lisätty reilusti. Olemme laajentaneet tuotevalikoimia sitä mukaa, kun kysyntä on kasvanut.

- Viime vuoden toukokuussa tuli voimaan uusia ajovarusteita koskevat CE-vaatimukset, eli uudet takit, housut, hanskat ja kengät pitää olla CE-hyväksyttyjä. Enää ei riitä että vain suojista löytyy CE-merkinnät. Edustamiemme merkkien tuotteille annetaankin vähintään kahden vuoden takuu, Jere evästää.

« Takaisin