Juha Yrjäsen ja Anne Niinisen ravintoloiden esiintyjälistoilla tullaan jatkossakin näkemään Suomen kärkikaartiin kuuluvia artisteja.

Juha Yrjäsen ja Anne Niinisen ravintoloiden esiintyjälistoilla tullaan jatkossakin näkemään Suomen kärkikaartiin kuuluvia artisteja.

Keuruun Rock Biken yökerhon DJ-iltojen lisäksi elävää musiikkia

20.12.2017

Juha Yrjäsen ja Anne Niinisen ravintoloiden esiintyjälistoilla tullaan jatkossakin näkemään Suomen kärkikaartiin kuuluvia artisteja.

Taito Järvinen

Rock Bike -ravintola on ollut avoinna Keuruun ydinkeskustassa melko tarkasti vuoden verran. Kulunut vuosi on tarkentanut aikaisemmin ehkä lähinnä pitseriana ja pubina toimineen talon tarjonnan ajantasaiseksi. Rock Bike on nyt enemmänkin yökerho, jossa soi elävä musiikki huippuartistien julkituomana. Asiakaspaikkoja ravintolassa on noin 300.

Yrittäjät Juha Yrjänen ja Anne Niininen sanovat ykkös-asian olevan tarjota asiakkaille musiikkia tunnettujen esiintyjien myötä; nuorille nuorten juttuja ja varttuneemmille asiakkaille heidän makuunsa sopivaa.

  • Nuorille on ollut räppiä ja rock-tyylin esiintyjiä, kuten Nikke Ankara, Eveliina, Lord East, Pelle Miljoona & United ja Remu & Hurriganes.
  • Hieman varttuneempia asiakkaita ovat hellineet viimeisen vuoden aikana mm. Pauli Hanhiniemi, Aarne Tenkanen, Janne Hurme, Tauski, Mikko Alatalo, Sani sekä Reino Nordin.
  • Vuoden 2018 artistikattausta viilataan kuntoon, ja siitä tulee tietoa lähiaikoina. Selvää kuitenkin on, että taso pyritään säilyttämään laadukkaana, ja kovia nimiä on tulossa myös vuodenvaihteen jälkeen, Juha Yrjänen sanoo.

Tätiartisteja pyritään Rock Bikeen saamaan 2- 3 kertaa kuukauden aikana. Musiikkia on kuitenkin tarjolla jokaisen viikon perjantai- ja lauantai-iltoina.

Rock Biken ovet ovat avoinna keskiviikosta sunnuntaihin. Muina kuin musiikkia esitettävinä iltoina talossa järjestetään erinäisiä tilaisuuksia. Esimerkiksi Keuruun nuoret ovat järjestäneet omia tapahtumia ja tuoneet lauteille oman seutukunnan bändejä.

Ravitsemuspalvelut Rock Bikessä toimivat kaikkina iltoina, kun ovet ovat avoinna. Anne Niininen sanoo à la carte -listan lisäksi tarjolla olevan mm. pitsat ja hampurilais-ateriat. Uudistettu ruokalista on tuloillaan.

Rock Bikessä on A-oikeudet. Arki-iltoina talossa voi seurata esimerkiksi jääkiekkoa kahdelta ruudulta. Taloon tavoitellaan reaaliaikaisen raviveikkauksen mahdollisuuksia.

Rock Bike, Keuruuntie 16, 42700 Keuruu, 0400 448 841.

Ravintola Kanttari toimii Petäjävedellä

Juha Yrjäsen ja Anne Niinisen ravintolatoiminnalla on ikää rutkasti enemmän kuin Rock Biken verran. Heidän yritystoimintaansa kuuluu myös Ravintola Kanttari Petäjävedellä.

  • Ravintola Kanttari on toiminut noin 12 vuotta suunnilleen samalla sapluunalla kuin Rock Bike toimii nyt. Kanttarissa on esiintymässä ollut Suomen suosituimpia artisteja.
  • Ravintola Kanttari on paikkakunnan ainoa ravintola, siellä on A-oikeudet ja ateriapalvelut. Raviveikkaus on hyvin suosittua, Kanttarin toimintaa luotsaava Anne Niininen sanoo.

Ravintola Kanttari, Asematie 6, 41900 Petäjävesi, 014 854 950.

« Takaisin