Tapani Paasu odottaa Kulttuuritalo Kimaran ja koulukeskuksen maisemiin 14. – 15. heinäkuuta yhteensä 15 000 – 20 000 markkinavierasta.

Tapani Paasu odottaa Kulttuuritalo Kimaran ja koulukeskuksen maisemiin 14. – 15. heinäkuuta yhteensä 15 000 – 20 000 markkinavierasta.

Keuruun Markkinat jo 35. kerran

5.7.2018

Keuruun Markkinat jo 35. kerran

  • Markkinoiden avauksessa ”presidentti Halonen” esillä imitoinnin keinoin

Taisto Järvinen

Keuruun Markkinoilla on vankat perinteet. Runsaan viikon kuluttua nimittäin on jo 35. kerta, kun Keuruun Markkinoita järjestetään. Markkinoiden ohjelma noudattaa tuttua kaavaa, eli tarjolla on markkinamyyntiä, viihdettä, kulttuuria ja kaupungin esittelyä. Tapahtuma on kuitenkin ennen kaikkea entisten ja nykyisten keuruulaisten tapaamisten ja muistelojen paikka.

Keurusseudun Yrittäjien puheenjohtaja Tapani Paasu hyvillä mielin siitä, että markkinoiden imu on säilynyt, ja esimerkiksi markkinamyyjiä tapahtuma kiinnostaa edelleen kiitettävästi.

  • Markkinoiden myyntipaikkoja meillä on ehkä suurin määrä muihin lähiseudun markkinoihin verrattuna. Myyjät ovat hyvin uskollisia Keuruun Markkinoita kohtaan. On nimittäin joitakin noin 30 kertaa mukana olleita myyjiä, ja eräs on ollut pois 35 vuoden aikana vain kaksi kertaa ylitsepääsemättömän esteen vuoksi.
  • Markkinoiden esiintyjät vaihtuvat vuosittain. Esiintymislavalle pyritään joka vuosi saamaan mahdollisimman kiinnostavia esiintyjiä, tietyn budjetin rajoissa.

Tämän kesän markkinoiden esiintyjien kärkipäästä Paasu mainitsee Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäen ja hänen vaimonsa Helin. He vetävät sunnuntaina hyvätekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotto menee keuruulaisten lasten hyväksi. Markkinoiden juontaja Ari Kettukangas taipuu moneen imitointiin, mm. avauksessa peräti ”presidentti Haloseksi”. Keuruulainen, Idolsista tuttu Lotta-Maria Heinonen esiintyy markkinoilla, samoin taikuri Timo Tiikkaisen -taika show sekä lapsille suunnattu Pressan Katti -show.

Luvassa leppoisaa

markkinameininkiä

Pitemmän jakson sääennuste lupailee Keuruun Markkinoiden viikonlopulle noin +20 asteen poutasäätä. Markkinameininkiä ajatellen luvattu sää on melko lailla paras mahdollinen. No säätilasta ei ennakkoon kannata ropojaan likoon lyödä.

Säätilasta huolimatta Keuruun Markkinoiden tyyli on leppoisa. Ohjelmasta voidaan mainita vaalipaneeli, jossa päivänpolttaviin asioihin paneudutaan Touko Aallon, Sinuhe Wallinheimon, Anne Kalmarin, Toimi Kankaanniemen, Eila Tiaisen ja Ahti Ruoppilan puheenvuoroilla.

Talo- ja tonttipäivä Keuruun upouudessa jumppahallissa kiinnostaa jo uutuutensa johdosta. Runsaasti mielenkiintoa antavat myös esillä olevat tontit, asunnot, lomamökit ja yritykset. Monille tapahtumasta jää idea itämään.

Näyttelyalueella on esillä vanhoja vehkeitä, kuten autoja, mopoja, moottoripyöriä ja muita koneita. Lauantaina pelataan Keuruun viheriöllä jalkapallo-ottelu KeuPa – LPK. Paikallisen Kipinän House Bändin esiintyminen sekä Kultakurkkukaraoke tuovat toisenlaista viihdettä. Lapsille on oma Fun Fun park -leikkimaa pomppulinnoineen, ja Panda -show on paikalla molempina päivinä.

Merkittävä virstapylväs on markkinoiden lopulla seitsemättä kertaa jaettava Keurusseudun kehittäjä -palkinto.

Markkinapub avautuu lauantaina kello 10 ja on avoinna 02 saakka. Pubin ohjelmisto on monipuolinen laulukilpailuista naulanlyönteihin ja bingosta aamutossujen heittokisoihin. Markkinatansseihin Hotelli Keurusselkään pääsee myös Ellun kyydillä kello 19.00.

« Takaisin