Seppo Tolvanen ja Ritva Pohjoisvirta ovat koonneet jälleen ison työpaikkatarjottimen, kun 110 paikkaa on vailla tekijää.

Seppo Tolvanen ja Ritva Pohjoisvirta ovat koonneet jälleen ison työpaikkatarjottimen, kun 110 paikkaa on vailla tekijää.

Keuruulla ollaan tosimielellä ihmisten työllistymisessä

17.3.2016

Seppo Tolvanen ja Ritva Pohjoisvirta ovat koonneet jälleen ison työpaikkatarjottimen, kun 110 paikkaa on vailla tekijää.

Taisto Järvinen

KeuLink Oy:n rekrytointitilaisuus on hyvä kohtaamispaikka yrityksille ja työnhakijoille

Avoimien työpaikkojen ja työtä vailla olevan työvoiman ihan oikea kohtaaminen on ongelma monella taholla. Totuus on, että Suomessa on paljon työttömiä, mutta on myös avoimia työpaikkoja, joten jotain pitäisi tehdä.

Keuruulla ja Keurusseudulla on Keski-Suomen seutukunnista matalin työttömyysaste, silti työttömiä on aivan liian paljon. Kehittämisyhtiö KeuLink Oy on laittanut hihat heilumaan, jotta ihmiset työllistyivät. Keuruulla on järjestetty jo runsaan kymmenen vuoden ajan rekrytointitilaisuuksia. Seuraava rekrytilaisuus järjestetään kuluvan maaliskuun 31. päivänä.

Suunnittelija Ritva Pohjoisvirta KeuLink Oy:stä sanoo rekrytointitilaisuuksia järjestettävän kaksi kertaa vuodessa, ja kokemukset tilaisuuksista ovat kaikilla mittareilla katsottuna hyviä.

KeuLink Oy:n rooli työllistymisen asialla on saattaa työnantajat kohtaamaan työpaikkaa vailla olevat henkilöt. Työsuhteen syntyminen on työnantajan ja työntekijän välinen asia.

  • Mukana rekrytointitapahtumissa ovat Keuruun lisäksi Multia, Petäjävesi, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Virrat, Juupajoki ja Ähtäri. Jokaisesta pitäjästä voivat yritykset tulla tilaisuuteen esittelemään avoimia työpaikkoja ja toimintaa. Työpaikkaa etsiviä asiakkaita tulee kyseiseltä alueelta ja myös kauempaa, jopa pääkaupunkiseudulta saakka.
  • Tulevassa rekrytointitapahtumassa on avoimia työpaikkoja tähän mennessä 110. Lisäksi haetaan muutamaa yrittäjää. Eniten avoimia työpaikkoja on teollisuudessa, kuljetusalalla, kaupan alalla, opetustyössä, elintarvikealalla sekä metsä- ja hoitoaloilla. Haetaan nimenomaan palkattuun työsuhteeseen tulevia tekijöitä.
  • Jokainen tilaisuuteen tuleva saa listan, josta selviää millaisia työntekijöitä haetaan ja mitkä ovat vaatimukset paikkaa täytettäessä.

Ritva Pohjoisvirta sanoo yritysten ja niiden avointen työpaikkojen lisäksi asiakkailla olevan mahdollisuus tutustua myös usean oppilaitoksen koulutustarjontaan sekä oppisopimuskeskuksen ja TE-keskuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Upeaa suhtautumista

Seppo Tolvanen on KeuLink Oy:n koordinaattorin paikalta ollut yhteyksissä lukemattomiin yrityksiin ja yhteistyötahoihin lähiseutukunnille ja eri puolille Suomea. Hän sanoo suhtautumisen yrityksissä olevan positiivinen keuruulaista rekrytointisysteemiä kohtaan.

  • Rekrytointitapahtuma tässä muodossa on Ritva Pohjoisvirran kehittelemä tapa yritysten ja työntekijöiden kohtaamiseen. Monilla seutukunnilla on otettu mallia Keuruun systeemistä.
  • On ollut kiva huomata myös se, että jo mukana olleet tahot ovat kokeneet tilaisuuden annin hyväksi. Mikäli yrityksellä ei juuri sillä hetkellä ole avoimia työpaikkoja, niin he pyytävät ottamaan yhteyttä seuravan tilaisuuden edellä.
  • Rekrytointitilaisuus alkaa Keuruun seurakuntakeskuksessa 31.3. kello 12.30 kahvitarjoilulla. Noin puolitoista tuntia kestävän esittelyn jälkeen asiakkaat voivat tutustua vapaasti yritysten ja muiden esittelypisteiden tarjontaan.

Rekrytointitilaisuudesta voi tiedustella (Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen) tai (Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen).

« Takaisin