Rallin SM-sarjan 2018 viidennen osakilpailun pisteistä kurvaillaan Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä viikkoa ennen tulevan kesän juhannusta.

Rallin SM-sarjan 2018 viidennen osakilpailun pisteistä kurvaillaan Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä viikkoa ennen tulevan kesän juhannusta.

Kesäkuulla kurvailtava Pohjanmaa Ralli tekee paluun SM-sarjaan

20.12.2017

Rallin SM-sarjan 2018 viidennen osakilpailun pisteistä kurvaillaan Seinäjoen ympäristössä Pohjanmaa Rallin merkeissä viikkoa ennen tulevan kesän juhannusta.

Rallin SM-sarjassa ajetaan ensi kaudella päättyneen kauden tapaan seitsemän osakilpailua. Lähtölaukaus sarjalle ammutaan perinteiseen tapaan Rovaniemen Tunturirallilla tammikuun lopulla.

  Kausi jatkuu Mikkelissä helmikuun puolessa välissä ja talvirallit hyvästellään Joensuussa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sorateille SM-sarja siirtyy Kouvolan osakilpailulla toukokuun puolessa välissä. Kesän toinen soraralli päästellään Pohjanmaa Rallin reitillä kesäkuun 15. - 16. päivinä.

 

Seinäjoki keskuspaikkana

  Kaksi edellistä, tämän ja viime vuoden syksyllä ajetut Pohjanmaa Rallit, ovat olleet Historic-rallisarjan osakilpailuja. Edellisen kerran Pohjanmaa Rallia ajettiin SM-tasolla kevättalvella 2015, jolloin rallin keskuspaikkana oli Seinäjoki. Samalla kaavalla mennään myös ensi kesänä. Kaksipäiväisen rallin lähtöpaikka, tauko ja maali sijaitsevat Seinäjoella.

  Perjantaina 15. kesäkuuta nuotitusjakson jälkeen ralli käynnistyy kahden erikoiskokeen rypistyksellä. Loput erikoiskokeet kurvaillaan seuraavana päivänä, lauantaina 16. kesäkuuta. Rallin järjestelyistä vastaa tuttuun tapaan usean autourheiluseuran yhteinen organisaatio Pohjanmaa Ralli ry.

  SM-sarjan kuudes oaskilpailu ajetaan Sastamalan ja Huittisten ympäristöissä elo-syyskuun vaihteessa ja kausi päättyy Turkuun syyskuun lopulla.

  SM-pisteisiin lasketaan kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta viiden parhaan tulos ja siihen lisätään kauden finaalirallista Turusta hankitut pisteet. Suomi Cup -luokissa lopputuloksiin lasketaan viiden osakilpailun pisteet.

 

Lindholm SM1 -luokkaan

  SM1 -luokan hallitsevan mestarin, Teemu Asunmaan titteliä kaudella 2018 havittelee kasvava joukko SM-sarjan kuninkuusluokkaan lähteviä kuljettajia. Viimeisimpiä haastajia SM1 -luokkaan ilmoittautui viime viikolla kun Emil Lindholm liitettiin nelikkokuljettajien joukkoon.

  Rallin SM3 -luokassa viime kaudella SM-hopeaa ajanut ja Suomen MM-rallin Tulevaisuuden tähti 2017 kilpailun voittanut Emil Lindholm, 21, nähdään kaudella 2018 Marcus Grönholmin GRX-tallin nelivetoisen Skoda Fabia R5 -auton ratissa. Kartanlukijana Lindholmilla toimii Mikael Korhonen, 32.

  Lindholm ilmoittaa tavoitteekseen olla SM1 -luokan kolmen nopeimman joukossa viimeistään talvikauden päättävässä Joensuun rallissa.

  Uusia kuljettajia on tulossa myös SM-sarjan Suomi Cup -osastolle. Rallisprintin nuorten sarjojen menestynein kuljettaja, laihialainen Jere Pensas, 18, lähtee Suomi Cup -sarjan V1600 -luokkaan Renault Meganella. Pensaan kakkoskuskin pestin hoitaa kokenut laihialainen kartturi, Jouni Saarijärvi.

« Takaisin