Pesismammoja vasemmalta Kristiina Keppo, Piia Marttila, Suvi Lepistö, Tarja Isotalo ja Mari Knuuttila.

Pesismammoja vasemmalta Kristiina Keppo, Piia Marttila, Suvi Lepistö, Tarja Isotalo ja Mari Knuuttila.

Kesäkonsertti vaihtoehto vessapaperin myynnille

15.7.2021

Lasten urheiluharrastukset ottavat aina siivunsa perheen lompakosta, niin myös pesisharrastus. Ja jotta maakunta saisi jatkossakin uusia Superpesiksen mestaruuksia, treenaus pitää aloittaa pienestä.

Lapuan Virkiän junnupesiksen kaksi tyttöjoukkuetta taustajoukkoineen löivätkin päänsä yhteen ja miettivät jotain erilaista keinoa perinteisten myyntiartikkeleiden tilalle. Hankkeen puuhanaiset Suvi Lepistö, Tarja Isotalo, Maija Järviluoma, Kristiina Keppo, Mari Knuuttila ja Piia Marttila löivätkin osaamisensa yhteen ja kokeilevat uudenlaista tapaa hankkia varoja tyttöjen harrastuksen rahoittamiseen myyjäisten ja vessapaperin myynnin sijaan.

Tempauksessa auttoi kovasti myös se, että pääesiintyjäksi lupautui joukkueissa pelaavien tyttöjen äiti, Marita Taavitsainen. Tilaisuus oli niin hieno, että sitä ei voinut jättää käyttämättä, kertoo Suvi Lepistö.

Heinäkuun 23. päivänä järjestetäänkin Lapualla, Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa, laskeutuvan perhosen alla ulkoilmakonsertti. Kesäkonsertin päätähtenä esiintyy valovoimainen Marita Taavitsainen. Lavalle nousee myös Lapuan oma tangotähti Charlotta Saari. Naisia säestää Rami Loukola. Illan juontaa ja myös esiintyy itsekin The Voice Of Finlandistakin tuttu Samuel Pöntinen.

Tilaisuuden järjestelyissä alusta lähtien mukana ollut Tarja Isotalo kehottaa, että nyt kannattaakin viimeistään kaivaa kaapista kukkamekot ja hawaijipaidat ja lähteä viettämään leppoisaa kesäiltaa mukavan musiikin parissa idyllisessä Paukun miljöössä. Väliajalla pääsee nauttimaan kahvion antimista ja kokeilemaan tuuriansa arpajaisissa.

« Takaisin