Labradorinnoutaja, kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi

Labradorinnoutaja, kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi

Kennelliitto rekisteröi lähes 49 000 koiraa

28.1.2021

Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä kasvoi odotetusti viime vuonna. Koiria rekisteröintiin yli 8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Suosituimmat koirarodut pysyivät pääosin samoina kuin aiemminkin.

Vuonna 2020 Kennelliittoon rekisteröitiin yhteensä 48 895 koiraa, kun rekisteröintejä vuonna 2019 oli 45 111. Rekisteröintien määrä kasvoi 8,3 prosenttia.

- Oli odotettavissa, että rekisteröintien määrä kasvaa koronapandemian myötä, kun ihmisillä on enemmän aikaa olla kotona koiran kanssa, toteaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Kolmen suosituimman koirarodun kärki on pysynyt samana kuin viime vuonnakin. Eniten rekisteröitiin labradorinnoutajia (2471), seuraavaksi entinen jämtlanninpystykorvia (1411) ja kolmanneksi eniten saksanpaimenkoiria (1363).

Suosituista koiraroduista suurin kasvu rekisteröintimäärissä verrattuna edeltävään vuoteen oli cockerspanieleilla, jackrussellinterriereillä ja kääpiösnautsereilla. Suosiotaan kasvattivat verrattuna vuoteen 2019 yli sadalla rekisteröinnillä labradorinnoutaja, suomenlapinkoira, espanjanvesikoira, dreeveri, karkeakarvainen saksanseisoja, saksanpaimenkoira, lyhytkarvainen saksanseisoja ja tiibetinterrieri.

Vuonna 2020 Kennelliittoon rekisteröitiin koiria yhteensä 298 rodusta. Useissa roduissa rekisteröintimäärät ovat hyvin pieniä, vain muutamia koiria. Kymmenen suosituimman rodun listalla roduista kahdeksan ylsi yli tuhannen koiran rekisteröintimäärään.

Vuoden 2020 rekisteröintitilastot voivat elää vielä jonkin verran tämän vuoden aikana muun muusa tuontikoirien kirjausten ja rekisterisiirtojen myötä.

Kennelliiton Omakoira-mobiilisovelluksen kautta on tallennettu yli 36 000 koiran kutsumanimi. Näistä yleisin on Luna. Suosittuja nimiä ovat myös Alma, Helmi, Sulo ja Hertta. Suurin osa koirien suosituista kutsumanimistä on lyhyitä ja napakoita, jotta koiran on helppo ymmärtää nimensä kutsuttaessa.

« Takaisin