Rauhoittumista jouluun edesauttaa sekin, että Virtain kaupungissa monet asiat ovat hyvällä mallilla, pohtii Vesa Haapamäki.

Rauhoittumista jouluun edesauttaa sekin, että Virtain kaupungissa monet asiat ovat hyvällä mallilla, pohtii Vesa Haapamäki.

Kaupunginjohtaja Vesa Haapamäen joulunviettoon kuuluu Rauhoittuminen perheen kanssa ja hyvä annos kestävyysliikuntaa

20.12.2017

Rauhoittumista jouluun edesauttaa sekin, että Virtain kaupungissa monet asiat ovat hyvällä mallilla, pohtii Vesa Haapamäki.

Taisto Järvinen

Joulunvietosta on monenlaisia versioita. Joulunajan tekemisiä ja olemisia kysyttäessä useat vastaavat joulun ja vapaapäivien kuluvan perheen ja läheisten parissa. Useimpien mielestä joulun aikaan pitää silti liittyä muutakin kuin perinteiset joulupukin odottelut, lahjat ja läheisten läsnäolo.

Virtain kaupunginjohtaja Vesa Haapamäen perhe, vaimo Arja ja lähellä aikuisikää olevat lapset Heidi ja Ville viettävät heille perinteiseksi muodostunutta joulua. Joulun aikaan kuuluu rauhoittuminen perheen parissa, joulun ruokailut ja reipas annos liikuntaa. Joulun aikaan kuuluu myös käynnit hautausmaalla, jossakin kirkon tilaisuudessa ja kotiseudulla Pohjanmaalla tapaamassa omaisia.

Vesa Haapamäki sanoo aattoillan olevan oman perheen juttu.

  • Jouluaaton ilta sujuu perheen parissa kotona Jyväskylän Palokassa. Vietämme hyvin rauhallisen joulun. Edes joulupukki ei enää tule vierailulle: Jostakin syystä hän on viime vuosina jättänyt käymättä.
  • Lapset saavat joululahjoja, mutta verraten pienimuotoisesti. Lahjojen hankinnassa ratkaisee käytännöllinen näkökulma, mitään vähemmän tarpeellista ei lahjoina anneta. Lahjojen antamisesta saa hyvä mielen, mutta kiva on toki myös saada lahja.

Vesa Haapamäen joulun vapaapäivät eivät pääty tapaninpäivään, vaan hän on varannut vuosilomaa, jotta voi jatkaa rauhaisaa elämää perheen parissa ja viettää aikaa mieliharrastuksen parissa.

Mieli hiihtolenkeille

Ulkoilmassa tapahtuvaa kestävyysliikuntaa tehdään säätilan sallimien olosuhteiden mukaan. Vesa Haapamäen mielikuvissa liikkuvat maastohiihto ja Palokan Pappilavuoren ladut, sitä tiuhempaan, mitä lähemmäksi oletettu talvi tulee.

  • Joulunaika ja vapaapäivät suovat erinomaisia mahdollisuuksia fyysisen kunnon hoitamiseen. Fyysisen kunnon vaaliminen puolestaan antaa myös henkistä kuntoa ja kokonaisvaltaista rentoutusta. Itselleni ja perheelleni liikunta on elämäntapa, jonka toivon jatkuvan mahdollisimman pitkään.
  • Mikäli jouluna ei ole lunta, niin lenkit sujuvat perheen kanssa kävellen ja juosten. Jos lumet säilyvät maassa, niin menemme hiihtämään Pappilanvuoren ladulle. Itselleni maastohiihto on pääliikuntamuoto, kiteyttää aikoinaan 20 -vuotiaiden SM-pronssia 3x10 kilomerin viestinhiihdossa saavuttanut Vesa Haapamäki.

Vaikka tässä jutussa oli tarkoitus pitäytyä joulunvietossa, niin vielä sen verran hiihtoa, että Virtain kaupunginjohtajan mielessä ovat myös Saariselän keväthanget sekä mahdolliset Finlandia hiihto tai Pirkan Hiihto.

« Takaisin