Siveltimet ja kasvonaamiot tulevat opiskelijoille tutuiksi opintovuoden aikana, Paula Kekkonen lupaa.

Siveltimet ja kasvonaamiot tulevat opiskelijoille tutuiksi opintovuoden aikana, Paula Kekkonen lupaa.

Kauneudenhoidon opintolinja Etelä-Pohjanmaan Opistolle

29.5.2019

Taisto Järvinen

Etelä-Pohjanmaan Opiston opetusohjelmiin tulee jälleen uusi mahdollisuus opiskella. Tulevan elokuun 19. päivänä opistolla käynnistyy kauneudenhoidon opintolinja. Uusi linja on yhden lukuvuoden pituinen, ja täydentää entuudestaan laajaa noin kahdenkymmenen opintolinjan tarjontaa.

Kauneudenhoidon opintolinjan opettajana aloittava Paula Kekkonen sanoo, että koulutuksessa annetaan opetusta kauneudenhoitoalalle ja merkittävästi myös yleissivistävää koulutusta.

  • Kauneudenhoitoalan opetusohjelman teemoina ovat mm. ihonhoito, kasvo-, käsi- ja vartalonhoito sekä kulmien värjäys ja muotoilu. Tutustumme myös kauneudenhoidon historiaan ja opiskelemme yrittäjyyttä.
  • Paneudumme opiskelussa luonnonkosmetiikkaan. Olen käyttänyt kotimaista luonnonkosmetiikkaa omassa kauneushoitolassani. Toive on, että voimme valmistaa kotikosmetiikkaa myös keittiön raaka-aineista. Luonnonkosmetiikan ansiosta voimme vähentää ihmisten kemikaalikuormaa ja tehdä pienemmän hiilijalanjäljen.
  • Yhteisöllisyys tulee olemaan tärkeä teema tulevassa koulutuksessa, kuten se on koko opiston toiminnassa. Opetus etenee kokonaisvaltainen hyvinvointi edellä. Opiskelun myöhemmässä vaiheessa tulemme tekemään hoitoja opiston henkilökunnalle ja muille opiskelijoille, mahdollisia ovat hoidot myös talon ulkopuolelta tuleville henkilöille, sanoo kosmetologi ja yhteisöpedagogi Paula Kekkonen.

Kauneudenhoidon opintolinja on hyvä näköalapaikka siihen, onko minusta palveluammatin harjoittajaksi ja työskentelemään erilaisten asiakkaiden kanssa. Koulutus antaa hyvät lähtöasetelmat hakea esimerkiksi kosmetologin koulutukseen tai muihin kauneudenhoitoalan ammattiin valmistaviin opintoihin.

  • Jos kauneudenhoito ja jatkossa työskentely kosmetologina vähänkin kiinnostaa, niin on hyvä tulla mukaan koulutukseen Ilmajoelle. Lukuvuoden aikana voidaan myös yhdistellä koulutusta esimerkiksi maskeerauksen ja kauneudenhoidon linjoilla tai tanssin ja musiikin linjojen kanssa, evästää Paula Kekkonen.

Opiskelu nyt alkavassa koulutuksessa oikeuttaa opintotukeen, ja avaa mahdollisuuden työvoimapoliittiseen tukeen.

 

Ihmiset kaipaavat rauhoittumista

Tämän päivän ihmisistä suuri osa on kiireisiä. He kaipaavat rauhoittumista ja pysähtymistä. Tavoitteena kauneudenhoidon opintolinjalla on rauhoittuminen ja rauhallisuuden tarjoaminen myös muille opiston vaikutuspiirissä oleville.

  • Työ kauneudenhoidon alalla jo sinällään edellyttää kykyä rauhoittua, koskettaa toista ihmistä, olla läsnä ja kuunnella. Luotan siihen, että ihmiset tulevaisuudessa keskittyvät tähän hetkeen, ei niinkään kauas tulevaisuuteen, jolloin hyvinvointipalvelujen tarve ja käyttö tulevat lisääntymään.
  • Ihmiset haluavat yksilöllistä palvelua, ja tämä ala sitä parhaimmillaan tarjoaa. Hyvinvointialan palveluja tuottavien henkilöiden on siten hyvä olla moniosaajia.

Paula Kekkonen on iloinen siitä, että Etelä-Pohjanmaan Opisto on avannut oven kauneudenhoidon opintolinjalle. Hän tietää kauneudenhoidon olevan valtaosin tyttöjen alaa, mutta pojat ovat tervetulleita opiskelemaan. Lisää www.ep.opisto.fi/koulutustarjonta

« Takaisin