Jaakko Harja ja Riitta Vähämäki toteavat, että motorshow -puitteilla on tilaa.  Laajan piha-alueen lisäksi City Pubissa, City Baarissa, tanssisalissa sekä piha- ja jokirantaterassilla on yhteensä yli 1000 asiakaspaikkaa.

Kauhajoki Motorshow lauantaina

10.6.2015

Jaakko Harja ja Riitta Vähämäki toteavat, että motorshow -puitteilla on tilaa.  Laajan piha-alueen lisäksi City Pubissa, City Baarissa, tanssisalissa sekä piha- ja jokirantaterassilla on yhteensä yli 1000 asiakaspaikkaa.

Kauhajoen keskustassa sijaitsevan ravintola City Pub T25 piha-alueella ja sisätiloissa viime elokuussa lähes ex-tempore järjestetty Kauhajoen Ajoneuvonäyttely onnistui todellisesta koiranilmasta huolimatta sen verran mallikkaasti, että järjestäjät päättivät ottaa koko perheen tapahtuman uusiksi.

- Lähdimme rakentamaan tätä toista ajankohdan ja nimen muutoksilla, kertoo Riitta Vähämäki lauantaina 13. kesäkuuta  (14-18) järjestettävästä Kauhajoki Motorshow`sta.

- Ajankohta muuttui päällekkäisyyksien vuoksi ja nimenmuutos tuli selvennyksenä siitä, että tätä ei tehdä otsa rypyssä, kertoo puolestaan pitkän linjan ravintola-ammattialainen  Jaakko Harja.

Heidän lisäksi järjestelyvastuuta ottavat Nantanit Harja, Jari Mäntylä, Sari Rinteelä ja Tapio Vainionpää.

Yleisölle ilmaisen Motorshown varsinaisessa näyttelyssä on neljä sarjaa; m-pyörät ja mopot, traktorit (myös pulling), ralli- ja tuning-autot sekä kuorma-autot.

- Sarjoissa palkittavat valitsee yleisö ja äänestäjien kesken arvotaan painepesuri, Harja jatkaa.

Vähämäki pitää kirjaa ajokkejaan ilmoittaneista. Heitä oli yli viikko ennen tapahtumaa jo tulossa mojovan tasaisesti lähimaakuntien lisäksi kauempaakin.

- Täysin pyyteetöntä näiltä harrastajilta. Siitä heille pitää antaa iso kiitos jo nyt, kirjuri muistuttaa.

City Pubin alueella on asfaltoitua pihaa puoli hehtaaria, joten tilaa näyttelyajoneuvojen lisäksi löytyy alaa sivuavien yritysten osastoille ja Pubin isoja sisätiloja hyödynnetään m-pyörien ja mopojen esittelyyn.

Motorshow-ilta on sitten jo maksullinen ja ikärajallinen ja sen kiintotähden mukana palataan maailmalla hurimassa nosteessa olevalle 60-luvulle.

- Tämä Ayako Minase on japanilaislaulajatar, joka ei Charades -yhtyeensä kanssa ole jättänyt kiertueilla ketään kylmäksi ja yhtä lailla tanssiryhmä Lamourettes kerää väkeä lauteiden äärelle. Muusikko Klaus Koivula taas antaa tanssiväelle laitteineen yksin enemmän, kuin moni pelimanni yhdessä, Harja hehkuttaa.

« Takaisin