Kauhajoen Ruokamessut pitää koronavälivuoden

27.5.2020

Karisamuli Korpela

Kauhajoella jo kolmen vuosikymmenen rajapyykillä järjestettävä Ruokamessut pitää tänä syksynä välivuoden, jonka syytä ei tarvitse isommin arvailla. Päätöksen takana on kaupungin hyvinvointilautakunta, jonka toissaviikkoisessa kokouksessa 19. toukokuuta tehtiin päätös, että 30-vuotisjuhlamessuksi tarkoitettu ruokakulttuuritapahtuma siirretään vuodella eteenpäin, toki edelleen perinteiseen tyyliin syyskuun ensimmäiselle viikonvaihteelle, siis 3-5.9.2021.

Tilanne on hyvin valitettava, siksi päätös siirtämisestä ei ollut helppo. Lautakunta katsoi kuitenkin, että vallitsevasta pandemia-tilanteesta johtuen se oli väistämätön, sillä tapahtumajärjestäjänä Kauhajoen kaupunki haluaa turvata näytteille asettajien, messuvieraiden, talkoolaisten sekä järjestävän henkilöstön terveyden ja hyvinvoinnin.

Kauhajoen Ruokamessujen synnyn kimmokkeena pidetään silloisen Kauhajoen Koti- ja laitostalousoppilaitoksen mannermaisen tyylisessä puistossa järjestettyä Sööpärin sortit -tapahtumaa kauniina syysiltana vuonna 1990. Siitä innostuneena Hämes-Havusen talonpoikaiskartanomiljöössä järjestettiin ensimmäiset Ruokaa Käsityönä -messut jo syksyllä 1991 yhteistyössä Merenkurkun neuvoston samannimisen projektin ja kaupungin kanssa. Siitä alkoi kasvu nykyiseen, eli oheistapahtumia on laajalti niin urheilun kuin kulttuurin saralla ja näytteilleasettajia sekä myyjiä satamäärin.

Vaikka nyt on siis välivuosi, ei tehty työ mene hukkaan, vaan päinvastoin löytyy edestä. Ideat ja suunnitelmat pysyvät kartalla ja niitä toteutetaan sitten ensi vuonna edelleen 30-juhlavuoden merkeissä.  Samalla voisi juhlia silloin 153-vuotiaan Kauhajoen 20-vuotista kaupunkitaivalta.

« Takaisin