Katikan kanjonissa virtaavan Katikanluoman rantaan pääsee nykyisin helpommin, sillä Metsähallitus teetti alkuvuodesta rinteeseen portaat, joita myöden kulku helpottui merkittävästi. Kuva: ksk

Katikan kanjonissa virtaavan Katikanluoman rantaan pääsee nykyisin helpommin, sillä Metsähallitus teetti alkuvuodesta rinteeseen portaat, joita myöden kulku helpottui merkittävästi. Kuva: ksk

Kauhajoella avataan maastopyörälenkit kulttuurimaisemissa

17.6.2021

Karisamuli Korpela, teksti

Suuren suosion saanut maastopyöräily kaikella kansalle on saanut myös kuntatahot liikkeelle. Erilaisia reittejä on pikkuhiljaa tarjolla eri puolilla maata ja myös Kauhajoen kaupungissa toimivat aktiiviset tahot ovat olleet hereillä. Varsinaisena pilottihankkeena avataan tulevana sunnuntaina jo karttoihin merkityt maastoreitit, joiden alku- ja/tai päätepisteinä ovat Ruokamessuista tunnetun Hämes-Havusen talonpoikaiskartanon pysäköintialue, Kauhaneva -Pohjankankaan kansallispuistossa sijaitsevat Kauhanevan pysäköintialue ja Katikankanjoni sekä Leirintä-alue Nummijärvi Camping. Kohteiden välisien reittien yhteispituus on noin 40 kilometriä osuuksien vaihdellessa 9 > 24 kilometrin välillä. Ne kulkevat pääsääntöisesti hyväpohjaisia metsäauto- ja peltoteitä sekä polkuja pitkin.

Yksityiset maanomistajat ja valtiotaho ovat suhtautuneet suopeasti vaatimustasoltaan helppojen reittien merkitsemiseen. Ne ovat siis ajettavia myös tavallisella polkupyörällä, jos vain renkaissa on hiukankin paksuutta. Eli kapeilla kummeilla voi haastetta olla enemmän.  

Yksityiset, metsähallitus ja Hyypän Kyläseura ry.

-  On myös mainittava, että Hämes-Havusesta on vain muutaman kilometrin matka asfaltoitua pyörätietä kaupungin keskustaan, joten sitäkin voi hyödyntää, jos kiinnostusta on, kertoo kehittämispäällikkö Marketta Nummijärvi kaupungin johtoryhmästä.

- Reittien toteutusten taustalta löytyvät Hyypänjokilaakson maisemanhoitoalueen neuvottelukunta sekä Hyypän kyläseura ry. Nummijärven suunnalla reitit maastoon on merkinnyt Kauhajoen Karhun ampumahiihtojaosto. Myöhemmin kesällä Metsähallituksen toimesta pystytetään opasviitat kohde- ja kilometrimerkintöineen mainituille päätepisteille, hän jatkaa.

Reitit otetaan virallisesti käyttöön sunnuntaina 20. kesäkuuta. Varsinaisia kellonaikoja ei ole merkitty, mutta aamupuolella aloitetaan ja jonkinlaisena vinkkinä olkoon, että esimerkiksi Katikankanjonin parkkipaikalla (Kiviluomantie 461, 61950 Juonikylä) on paikalla myös pop-up kioski, josta voi ostaa Laidun Herefordin hampurilaisia, muuta purtavaa ja virvokeluomia 11-16 välisenä aikana. Nummijärvi Campingilla on samalla aikajanalla esillä Kesport Kauhajoen toimesta maastopyöriä testaus- ja tietysti myös kaupantekomahdollisuuksin. Aamuyhdeksästä lähtien Campingin Nummibaarista voi normaalien palvelujen lisäksi myös vuokrata sup-laudan.

« Takaisin