Katteluksen Perinnepäivässä on hyvä tilaisuus tutustua vanhoihin työtapoihin.

Katteluksen Perinnepäivässä on hyvä tilaisuus tutustua vanhoihin työtapoihin.

Katteluksen Perinnepäivät Alavudella lauantaina

1.8.2019

Kolmannet Katteluksen perinnepäivät järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Alavuden Katteluskylässä, Killinkoskentie 1228.

Perinnepäivillä on paljon nähtävää ja koettavaa koko perheelle; mm. viljan korjuuta itsesitojalla, sepän taontaa ja tervahauta. Uutuutena tänä vuonna on kullanhuuhdontaa perinteisin menetelmin. Tukkijuoksuakin nähdään nuoren taiturin esittämänä molempina päivinä. Käsityöläisten myynti-ja esittelypisteellä on mm. pärekopan tekoa ja perinnemaalien keittoa. Villalankojen värjäyksistä kasveilla tilan emäntä Anneli Kattelus kertoo molempina päivinä. Villalangan kehräystä ja karstaamista on myös nähtävillä.

Kotieläinpihassa lapsia viihdyttävät lampaat ja silkkikanat. Hevosajelua ja poniratsastusta on tarjolla kaikille halukkaille. Lapsille löytyy askartelupiste ohjaajan avustamana, pelikenttä ja muuta viihdykettä.

Kylätalon pihassa on rompetori ja elintarvikkeiden myyntiä lauantaina ja sunnuntaina.

Kylätalolla lauantaina 3.8.2019 klo 20-01 elonkerjuutanssit ja väliajalla esiintyy Töysän nuorisoseuran kruunuhääporukka. Reijo Niemisen orkesteri vastaa tanssimusiikista! Tanssilipun hinta 10 €, lipunmyynti kioskilta ja klo 20 alkaen kylätalolla.

Lisätietoja tapahtumasta www.perinneyhdistys.com Löydät meidät myös Facebookista @katteluksenperinnepaivat ja Instagramista @katteluksenperinneyhdistys

« Takaisin