
Monet joet ja purot ovat pohjalaismaakuntia yhdistäviä tekijöitä. Taimen ja jokihelmisimpukka ovat uhanalaisia lajeja ja esiintyvät kummassakin maakunnassa. Robin Sjöblom
Kattava raportti Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan luonnon monimuotoisuuden tilasta on valmistunut
9.9.2025
Suomen ympäristökeskus (SYKE) on laatinut selvityksen Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan luonnon monimuotoisuuden tilasta ja ehdotuksia sen parantamiseksi. Selvitys on tehty Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen, Pohjanmaan liiton ja Etelä-Pohjanmaan liiton toimeksiannosta tukemaan alueellisen LUMO-ohjelman laadintaa.
Ainutlaatuinen ja kattava selvitys
SYKEn laatima selvitys kattaa Pohjanmaan maakuntien kaikki luontotyypit Pohjanmaan saariston avoimista luodoista Etelä-Pohjanmaan suoluontoon ja kaikkea niiden väliltä.
”SYKEn selvitys on ainutlaatuinen, sillä Pohjanmaan alueella ei ole koskaan aiemmin tehty näin kattavaa ja yksityiskohtaista selvitystä alueen luontotyypeistä ja lajeista ja vieläpä maan parhaiden asiantuntijoiden toimesta. Selvitys on suureksi avuksi työssä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa”, toteaa luonnonsuojeluyksikön päällikkö Leena Rinkineva-Kantola.
Selvitystä varten SYKE on kerännyt olemassa olevaa tietoa ja selvityksiä eri tahoilta ja tehnyt näiden pohjalta analyysejä ja muodostanut kokonaiskuvaa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan luontotyyppien ja lajien tilasta.
Alueellinen vastuu uhanalaisista luontotyypeistä ja lajeista
Sekä Pohjanmaalla että Etelä-Pohjanmaalla tavataan runsaasti uhanalaisia lajeja ja luontotyyppejäkin. Monet näistä ovat erittäin uhanalaisia ja vaarassa hävitä sekä alueellisella että kansallisella tasolla. Tietyillä lajeilla ja luontotyypeillä merkittävä osa esiintymistä sijoittuu Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella, ja niillä on merkitystä näiden lajien ja luontotyyppien säilymiselle kansallisella tasolla. Näitä kutsutaan alueellisiksi vastuulajeiksi- ja luontotyypeiksi, joiden säilymisestä meillä on erityinen vastuu.
Avoimilla peltoalueilla elävä peltosirkku on yksi vastuulajeistamme. Laji on vähentynyt tehostuneiden maatalousmenetelmien takia voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana ja merkittävä osa jäljellä olevista Suomen populaatioista esiintyy Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Esimerkkejä muista alueellista vastuulajeista ovat meritaimen, jokihelmisimpukka, nummirahkasammal, punasuolayrtti, lapasotka ja riekko.
Maankohoamisrannikon primäärisukkessiometsät ja -soiden kehityssarjat ovat esimerkkejä Pohjanmaan vastuuluontotyypeistä, jotka ovat ainutlaatuisia myös kansainvälisesti. Nämä maankohoamisen aikaan saamat metsien ja soiden kehityssarjat tarjoavat myös kasvupaikan monille lajeille.
Ehdotuksia lajien ja luontotyyppien tilan parantamiseksi
Osana selvitystä Suomen ympäristökeskus on myös tunnistanut merkittävimmät pohjalaismaakuntien luonnon monimuotoisuuden uhkatekijät. Esimerkkejä tunnistetuista uhista ovat ilmastonmuutos, vieraslajit, avoimien alueiden umpeenkasvu, metsätaloustoimet, vesistöjen rehevöityminen ja rakentaminen.
SYKEn asiantuntijat ovat myös esittäneet erilaisia toimia, joiden avulla luontotyyppien ja lajien tilaa voidaan parantaa. Selvityksessä ehdotetaan esimerkiksi, että ennallistamis- ja kunnostamistoimia kohdennetaan arvokkaille alueille, kalojen nousuesteitä poistetaan, vieraslajeja torjutaan laaja-alaisesti ja hoidettujen perinnebiotooppien pinta-alaa lisätään.
”Selvityksessä ehdotetut toimet luovat hyvän pohjan myös alueellisen LUMO-ohjelma laadinnalle. Ehdotuksia on yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa kehitetty edelleen ja täydennetty vastaamaan alueellisia tarpeita ja olosuhteita”, toteaa LUMO-ohjelman projektipäällikkö Robin Sjöblom.
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan LUMO-ohjelma
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueille tehdään alueellista LUMO-ohjelmaa. LUMO-ohjelman päätavoite on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikentyminen maakunnissa. Alueen toimijat ja asukkaat otetaan aktiivisesti mukaan ohjelman laadintaprosessiin ja toimeenpanoon. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa työstä yhdessä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaliittojen kanssa.
Yhteisin pohjalaisvoimin hyvinvoivan luonnon asialla!