Kätkänjoen kesäteatterissa ”Rikas – rakas – köyhä – varas”

16.6.2025

20-vuotiaalla ensi-ilta juhannuksen jälkeen tiistaina

Kätkänjoen kesäteatterin 20. kauden esityksissä on tunnelmallinen, nostalginen ja ajankuvallaan oivaltava maalaiskomedia ”Rikas– rakas – köyhä – varas”. Näytelmän on kirjoittanut Eero Schroderus vuonna 2013.

60-luvun taitteessa elävän Kätkänjoen pienellä kylällä kyläläisten ja kalastuskunnan asioiden puolesta puhuja Manne Vasikkavaara pitää huolta siitä että kullakin on se mitä kullekin kuuluu eikä kukaan ala leveilemään tai rehvastelemaan. Mannen arjen suurimpiin huoliin kuuluvat lähinnä maidon laatuluokan tippuminen, naapurin saama kunniakirja meijeriltä sekä nykyajan tuomat villitykset, kuten nuorten lehdet, pillihousut ja tukkalakka.

Kun kylälle ilmestyy JokiVoima-sähköyhtiön insinööri kiertelemään läpi Kätkänjoen rantapalstoja, tuntuu naapurin kunniakirjakin jo häviävän pieneltä ongelmalta. Uusina ongelmina tilalle tulevat huhut sähköyhtiöstä, kirkon saama miljoonakorvaus joen vedenpinnan nousun vuoksi, kyselyt rantamaiden omistajista sekä todistettavasti nähty salkku joka aivan pursuaa rahaa. Onneksi kellään ei ole niin kova rahantarve että alkaisi rantojaan kaupitella, eihän?

Näytelmän rooleissa esiintyvät Katja-Maria Lahti-Ristolainen, Antti Lyly, Pekka Lyly, Emmi-Kaisa Marjomäki, Minja Mäntykoski, Anneli Palolampi, Ilkka Palomäki, Meiju Palomäki, Iida-Maria Peurala, Teijo Pienimäki, Eveliina Saari, Jonna Taipalus näytelmäporukassa uutena, Teuvo Viitasaari, Mari Ylinen sekä Taina Ylinen.

Esityskausi alkaa tiistaina 24.6. klo19 ja kaikkiaan esityksiä järjestetään 10 kertaa. Näytökset järjestetään Kätkänjoen kylätalolla Alavudella (Kätkänjoentie 344, 63430 Kätkänjoki). Liput 15€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Varaukset ja info: www.katkanjoenkesateatteri.fi

« Takaisin