Kuvassa kilpailunjohtaja Pasi Huhtala ja vuonna 2014 Toisveden kilpailusta veneen tuonut 10.356kg hauki

Kuvassa kilpailunjohtaja Pasi Huhtala ja vuonna 2014 Toisveden kilpailusta veneen tuonut 10.356kg hauki

Karilainen.fi - Toisveden syysuistelun pääpalkintona Buster Mini

31.8.2017

Kuvassa kilpailunjohtaja Pasi Huhtala ja vuonna 2014 Toisveden kilpailusta veneen tuonut 10.356kg hauki

Alavuden seudun urheilukalastajat järjestää Karilainen.fi – Toisveden syysuistelun Virtain Toisvedellä lauantaina 2.9.2017 ( varapäivä 3.9.2017 ). Kilpailu on TUURIN KYLÄKAUPAN Pohjanmaa cupin 7 / 8 osakilpailu. Kilpailunjohtaja Pasi Huhtalan mukaan kilpailun ajankohtaa siirrettiin vuonna 2016 myöhempään kokeilumielessä, koska paikallisten kalastajien mukaan varsinkin isomman kokoluokan haukimammat ovat syksyaikaan olleet varsin hurjalla purulla Toisvedellä. Ajankohdan siirto oli onnistunut peliliike, sillä vuonna 2016 isoimman hauen palkinnon nappasi muutaman kymmenen gramman erolla Asko Virolaisen venekunta. Ähtäriläisten entisten vetouistelun Suomenmestareiden kepittämän hauen paino ylitti jo toisen kerran maagisen kympin rajan 10.011kg. Vuonna 2017 KARILAINEN.FI – TOISVEDEN SYYSUISTELU kisataan jälleen syyskuun alussa ja kisan palkintokattaus on jälleen kerran suhteellisen kilpailijaystävällinen. Isommalla HAUELLA on kotiin vietäväksi KARILAISEN mahdollistama BUSTER MINI ja kun kilpailun pääpalkinnoksi saatiin neuvoteltua vähittäismyynti MIKKO KESKISEN kautta laadukas, näppärä, rekisteröity ja kotimainen BETANET SHARK VENETRAILERI niin onhan se kerrassaan järkevää raapustaa kalenteriin 2.9.2017 kohdalle että mene ison hauen vetoon Toisvedelle:-) Niin ja tänä vuonna palkitaan myös paras junnu (alle 18-v venekunta / venekunnan miehistössä alle 18-v) muun muassa Toni Harjun huippupyytävillä TOHA-vaapuilla.

Karilainen.fi – Toisveden syysuistelun kilpailukeskus sijaitsee Liedenpohjan pienvenesatamassa, Toisveden syvälahdessa. Kilpailukeskus aukeaa klo 8.15 ja ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä ( 50€/venekunta ). Alle 18-vuotiaiden venekunnat pääsevät osallistumaan Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin osakilpailuihin ilmaiseksi. Kilpailussa uistellaan klo 11.00 - 18.00 välinen aika ja kilpailun alussa ja lopussa on puolen tunnin siirtymäaika. Kilpailukeskukseen on opastus ja parhaiten kisakeskukseen pääsee veneellä suoraan järveltä ja toiseksi parhaiten kisakeskuksen viereiseltä parkkipaikalta, joka sijaitsee vanhan sahan alueella, aivan Syvälahden vieressä. Veneen voi laskea järven pohjoispäästä Liedenpohjan pienvenesatamasta tai Tulijoen sillan vieressä sijaitsevalta rampilta sekä järven eteläpäästä, valtatie 23 levähdysalueen veneenlaskupaikalta. Yleisö on tervetullut seuraamaan punnitusta ja kilpailun isoin hauki laitetaan näytille punnitusalueelle. Vuonna 2017 Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin jokaisessa osakilpailussa on tarjolla jäitä kilpailijoille, koska kilpailuissa saadut kalat menevät ihmisravinnoksi. Liedenpohjan kyläyhdistys myy makkaraa ja muuta pikku purtavaa kilpailukeskuksessa. Lisätiedot ja tarkempi palkintoluettelo löytyy Alavuden seudun urheilukalastajien kotisivuilta www.asuk.fi/Toisvesi_Uistelu_7/Index.html. Kilpailunjohtajan ominaisuudessa toivon taas, että kisa saadaan vietyä läpi syksyisen aurinkoisessa ilmanalassa ja aikaisempien kisojen tapaan rehdissä hengessä, mökkiläisten ranta rauhaa kunnioittaen.
- Kilpailunjohtaja Pasi Huhtala, Karilainen.fi – Toisveden syysuistelu

« Takaisin