Liikkeemme runsaista Can-Am valikoimista löytyy jo myös vuoden 2016 malleja, sanoo Miikka Karilainen.

Liikkeemme runsaista Can-Am valikoimista löytyy jo myös vuoden 2016 malleja, sanoo Miikka Karilainen.

Karilainen Oy vuoden 2015 Can-Am kauppias

9.9.2015

Karilainen Oy vuoden 2015 Can-Am kauppias

Taisto Järvinen

Liikkeemme runsaista Can-Am valikoimista löytyy jo myös vuoden 2016 malleja, sanoo Miikka Karilainen.

Ähtäriläinen Karilainen Oy on saanut vuoden 2015 Can-Am -kauppias nimityksen. Nimityksen myöntäjä on BRP Finland Oy. Nimityksen myöntämiseen vaikuttaa liikkeen toiminta kokonaisuudessaan. Painoarvoa nimitystä tehtäessä on laitemyyntimäärien kasvun lisäksi mm. myymälän visuaalisuudella ja tuotteiden esilläololla sekä markkinoinnilla ja huoltotoiminnalla. Myynnin kehitys edellisestä vuodesta vaikuttaa merkittävimmin.

Yrittäjä Miikka Karilainen sanoo nimityksen tuntuvan hyvältä.

  • Nimitys antaa luottamusta ja todistaa, että asioita on tehty oikein. Onhan valinta tehty noin neljänkymmenen Can-Am liikkeen joukosta. Samalla se tietenkin velvoittaa ja tavallaan linjaa toimintaa.
  • Can-Amin myynti oli tasaista monen vuoden ajan. Nyt myyntilukuihin on tullut selkeä piikki. Kiitos siitä kuuluu hyvälle, uusiutuneelle ja laajentuneelle mönkijämallistolle. Oma osuutensa on myös maltillisena säilyneellä hintatasolla.
  • Etelä-Pohjanmaan markkina-alueen Can-Am kauppiaiden panos myynnissä on kokonaisuutena vahva. Neljän liikkeen yhteinen myyntiosuus on jopa kovempi kuin lappilaisten liikkeiden.

Traktorimönkijät

pääroolissa

Mönkijämarkkinoiden ykkösiä tänä päivänä ovat traktorimönkijät. Viimeisten vuosien aikana tilanne on käytännöllisesti katsoen kääntynyt päälaelleen, kun monikäyttöisten traktorimönkijöiden suosio on kasvanut rajusti.

  • Käytön laajuus ja helppous merkitsevät paljon mönkijän käyttäjälle. Traktorimönkijälle ei ole katsastuksia ja sillä saa vetää perävaunua. Traktorimönkijä on oivallinen väline moniin työsuorituksiin.
  • Vuoden 2016 mönkijämalleja on jo liikkeessämme, ja uutuuksia päästään myymään. Talvikauden lisävarusteet, puskulevyt ja telasarjat ovat tarjolla, Miikka Karilainen kiteyttää.

« Takaisin