Sanna Palvanen, J-P Köykkä ja Kirsti Ruissalo Ähtäri Zoon karhulassa

Sanna Palvanen, J-P Köykkä ja Kirsti Ruissalo Ähtäri Zoon karhulassa

”Karhulan muraali” –valtakunnallinen ympäristötaidekilpailu koululuokille

16.1.2020

Valtakunnallinen ympäristötaidekilpailu koululuokille, ”Karhulan muraali”, on julkistettu. Kilpailun tarkoituksena on tuottaa ympäristötaideteos, jonka ylöjärveläinen ympäristötaiteilija Juha-Pekka Köykkä toteuttaa Ähtäri Zoon karhulan takaseinään. Valmis työ tulee olemaan leveydeltään 10 m ja korkeudeltaan 5 m. Kilpailun teema on ”Yhteinen luontomme”.
”Karhulan muraali” -ympäristötaidekilpailun avulla halutaan paitsi elävöittää karhulaa, myös nostaa koululaisten ääni kuuluville. Ähtärin Zoon yhteistyökumppaneina kilpailun järjestäjinä ovat Ähtärin kaupunki, Etelä-Pohjanmaan liitto ja Nelimarkka -museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo.
Kilpailutöissä toivotaan nostettavan esille niitä asioita, jotka koululaisten mielestä Suomen luonnossa ovat erityisesti suojelemisen arvoisia. -Työn aihe voi olla esimerkiksi maisema, metsä, järvi, eläimet, luonnonilmiöt, kasvit, vuodenajat, jne. Inspiraatiota voi hakea lähiluonnosta tai vaikkapa kesälomamatkan muistoista, kannustaa Ähtäri Zoon ympäristökasvattaja Sanna Palvanen.
Kilpailuaika on 8.1.-12.4. Yksi koululuokka voi lähettää kilpailuun yhden teoksen. Hakemuksen lähettää luokan opettaja tai luokanvalvoja. Kilpailun raati koostuu järjestävän tahon edustajista. Raati valitsee määräaikaan mennessä saapuneiden töiden joukosta kolme parasta. Lopullinen voittaja valitaan yleisöäänestyksessä huhti-toukokuussa ja julkaistaan 6. toukokuuta. Kilpailun pääpalkinnon arvo on 1740 € (rahapalkinto 300 € ja 40 kpl Ähtäri Zoon pääsylippuja). Lisäksi kaksi ansioitunutta suunnitelmaa palkitaan 100 € rahapalkinnolla ja kunniamaininnalla.

Toteuttamispaikka on poikkeuksellinen

Taiteilija Juha-Pekka Köykkä (s.1987 Seinäjoella) on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2015. Hän asuu ja työskentelee Ylöjärvellä.
-Aihealue on ajankohtainen ja on mielenkiintoista nähdä, millaisia oivalluksia ja toteutustapoja oppilaat keksivät Ähtäri Zoon karhulan muraalin toteutukseen. Esille nousee varmasti tapoja ja keinoja, joita ei itse tulisi ajatelleeksikaan. Visuaalisen näkökulman kannalta viehättäisi juuri lapsenomainen jälki. Myös poikkeuksellinen toteutuspaikka kiinnostaa, minkä lisäksi tämä työ tulee ihmisten lähelle karhulaan, toteaa Köykkä. Juuri muraalitaide on aikanaan innostanut J-P Köykän taiteiden pariin. -Noin 12-13 vuotiaana koulun vieressä oli SPR:n parkkipaikka, jossa oli ihan laillinen graffitimaalauspaikka. Siellä tuli käytyä ja ihasteltua. Myös yläasteen kuvataiteiden opettajalla oli hyvät arkistot Seinäjoen graffitimaalauksista. Siitä siirryin enemmän kuvataiteen pariin, muistelee Köykkä.  Juha-Pekka Köykkä on ollut Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -finalisti vuosina 2015 ja 2016.

Taide vaikuttaa arvomaailmaan

Nelimarkka -museon museolehtori Kirsti Ruissalo puolestaan toteaa kilpailun olevan heidän kannaltaan hyvä jatkumo, sillä Nelimarkka -museossa on syksyn työpajojen teemana ollut maisema ja syksyn näyttely on esitellyt maisemia. Tämä kilpailu jatkaa samaa teemaa ja liittää ympäristökasvatuksen mukaan. Taiteen kautta pääsee vaikuttamaan ja tuomaan esiin omia arvojaan sekä pohtimaan niitä. Tämä ympäristötaidekilpailu on myös ainutlaatuinen tapa tehdä näkyväksi Ähtäri Zoon jaNelimarkka-museon tekemää ympäristö- ja taidekasvatustyötä.

https://www.ahtarizoo.fi/index.php/fi/ymparistotaidekilpailu

« Takaisin