Alavuden Kaksriviset.

Alavuden Kaksriviset.

Kansansoittokilpailut Sydänmaalla

16.11.2022

Alavudella on tulossa taas pitkästä aikaa perinteiset kansansoittokilpailut Alavuden Kaksiriviset ry:n järjestämänä. Sunnuntaina 20.11.2022 Sydänmaan nuorisoseuran lava täyttyy uusista ja vanhoista soiton harrastajista. Kisat aloitetaan kello 13.00 ja kahvio palvelee koko kisojen ajan.

Nämä kotoisat kilpailut ovat olleet monelle aloittelevalle soittajalle näytön paikka, että uskaltaako sitä esiintyä yksin yleisön edessä. Näissä kisoissa lavalle kyllä uskaltaa nousta, sillä niin yleisö, tuomarit kuin järjestäjät ovat mukana kannustavalla mielellä. Kilpailut järjestetään nyt 27. kerran. Yleensä suurin määrä kisaajia on ollut 2-rivisen haitarin soitossa, jossa sarjoja tehdään eri-ikäisille kilpailijoiden mukaan.

Mukaan toivotaan 1-, 2- ja 5-rivisten haitareiden lisäksi myös mandoliinin, viulun ja huuliharpun soittajia sekä yhtyeitä. Yhtyeessä soittajia tulisi olla vähintään kolme. Mukana on ollut kisaamassa vakiintuneita yhtyeitä sekä paikan päällä koottuja kokoonpanoja pelimannimeiningillä. Kaikki uudet ja vanhat kokoonpanot toivotetaan tervetulleeksi mukaan.

Palkintopöydässä on luvassa pokaalit kunkin sarjan kolmelle parhaalle. Pelimannien Paras- pokaalin saajan päättää tuomareiden sijaan paikalla oleva yleisö. Kannattaa siis tulla mukaan kannustamaan. Soittajilta ei peritä osallistumismaksua ja yleisöltä pääsylippu on vain 5 euroa.

Kisaan voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä Minnaan puh. 040 735 2414 tai sähköpostitse (Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen). Tervetuloa rohkeasti kisaamaan tai seuraamaan uusien nuorten sekä vanhempien kykyjen esityksiä.

« Takaisin