Kalliojärven isäntä Harri Maunuksela uskoo tuleviin tansseihin saapuvan runsaasti iloista tanssiväkeä.

Kalliojärven isäntä Harri Maunuksela uskoo tuleviin tansseihin saapuvan runsaasti iloista tanssiväkeä.

Kalliojärvellä viihdettä kaikenikäisille

4.11.2021

Aleksi Mansikkamäki

Isokyröläinen Viihdekeskus Kalliojärvi on viihdyttänyt kävijöitään jo 26 vuotta. Koko tämän ajan paikan isäntänä ja monitoimimiehenä on toiminut Harri Maunuksela. Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi viihdekeskuksessa on ollut aiempaa hiljaisempaa, Maunuksela näkee siitä huolimatta valoa tunnelin päässä.

-Tanssit pyörivät tällä hetkellä normaalisti. Uskoisin myös, että loppuvuoden tansseihin saapuu runsaasti iloista tanssiväkeä.

Loppuvuoden aikana Kalliojärvellä tullaan tanssimaan vielä muutamat tanssit, lavalla nähdään 6.11. Finlanders sekä tulevina viikonloppuina muita esiintyjiä. Tanssikauden päättää uudenvuodenaattona Leif Lindeman.

Maunukselan katse on myös suunnattu jo ensi kesään, milloin luvassa on monenlaista viihdykettä. Hän toivoo, ettei korona tai mikään muukaan sotkisi tulevia suunnitelmia.

-Toivotaan että kaikki menee putkeen ja ensi kesänä kansalla on mahdollisuus saapua sankoin joukoin nauttimaan huippuartistien esityksistä ja kesäteatteristamme.

 

Paljon muutakin

Viihdekeskus tarjoaa myös majoitusta, kapasiteetti on kesäisin kaksisataa ja ympärivuotisesti 60-80 henkeä. Kalliojärven alueella on 26 erikokoista mökkiä monenlaiseen majoitustarpeeseen. Isoimmat mökit sopivat 4-16 henkilölle ja ne ovat käytössä vuoden ympäri. Pienemmissä mökeissä voi majoittua 2-4 henkilöä ja ne ovat käytössä vain kesäaikaan. Samassa yhteydessä toimii myös karavaanarialue mistä löytyy parisataa vaunupaikkaa.

- Mökeillä ja karavaanarialueella on riittänyt ruuhkaa ja vipinää, sillä kotimaan matkailun suosio on ollut selkeästi nousussa.

- Toivottavasti lomailijat ja matkailijat tutustuisivat ja viihtyisivät kotimaan matkakohteissa myös jatkossa.

Kalliojärvellä on myös mahdollisuus retkeillä läheisen Ylipään kuntoradan maastossa, pelata minigolfia, herkutella rantaravintolassa sekä polskia uimarannan vesistössä.

 

Yhteystiedot: Kalliojärven Viihdekeskus 

www.kalliojarvi.fi

Harri Maunuksela puh: 0400 667 629

Kortesluomantie 146. 61550 Orismala, Isokyrö. 

info(at)kalliojarvi.fi 

puh: 06 4724 860

« Takaisin