Helena Vuorenmaa ja Jari Ahola sanovat, että uutuuttaan hohtavasta Vihta-saunasta on käynyt hyvin tyytyväisä asiakkaita.

Helena Vuorenmaa ja Jari Ahola sanovat, että uutuuttaan hohtavasta Vihta-saunasta on käynyt hyvin tyytyväisä asiakkaita.

Kaikki Nuorisokeskus Marttisen toiminta tukee nuorisotyötä

25.10.2017

Helena Vuorenmaa ja Jari Ahola sanovat, että uutuuttaan hohtavasta Vihta-saunasta on käynyt hyvin tyytyväisä asiakkaita.

Taisto Järvinen

Uusia palveluja tarjolla uudistuvassa Marttisessa Virroilla

Toiminta Nuorisokeskus Marttisessa on moni-ilmeistä ja ympäri vuoden jatkuvaa. Toimintaan tulee jatkuvasti uusia palveluita ja mahdollisuuksia. Yhteistä Nuorisokeskus Marttisen toiminnalle on se, että kaiken toiminnan tuotto käytetään nuorisotoimintaan eli nuorison hyväksi.

Toimitusjohtaja Helena Vuorenmaa sanoo kuluvan syksyn leirikoulutoiminnan hiljentyneen hiljattain vietetyn syyslomaviikon jälkeen, mutta leirejä ja kursseja on talossa jatkuvasti.

  • Leirikouluja järjestetään yhä enemmän syyslukukauden aikana, joka on pelkästään hyvä asia luokkien yhteishengen ja sosiaalisuuden näkökulmasta. Meillä leirikoulut ovat lisääntyneet ja ne onnistuvat yhtä hyvin sekä syksyllä, keväällä että talvellakin.
  • Parasta aikaa meillä on menossa kansainvälinen kumppanuusseminaari, jossa on osallistujia viidestä maasta. Marraskuussa on lähes kuukauden kestävä, nuorten kansainvälistymistä edistävä ryhmä-EVS  -tapahtuma, joka tulee näkymään ja kuulumaan Marttisen ulkopuolellakin. Lisäksi meillä on mm. alueelliset nuorisotyöpäivät joulukuun alkupuolella sekä nuorisokeskusten henkilöstöpäivät, jolloin luennoitsijaksi tulee lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila.

Helena Vuorenmaa painottaa, että Nuorisokeskuksen toiminnan periaatteet ja kriteerit ovat ammattimainen nuorisokasvatus ja ohjaustyö sekä tavoitteellinen ja turvallinen toiminta turvallisessa toimintaympäristössä. Marttisen luonto, liikkuminen luonnossa ja seikkailumahdollisuudet sekä alueen kulttuuriperintö luovat oivalliset kehykset kriteerit täyttävään toimintaan.

Aikuisväestölle monet mahdollisuudet

Nuorisokeskus Marttisessa on aikuisväestölle monia tapahtumia ja menokohteita. Kesällä valmistuneen Vihta-saunan käyttäjäkuntaa ovat nuoret ja aikuiset. Esimerkiksi hiljattain järjestetty ”yleinen sauna” sai hyvän vastaanoton ja saunomista yleisellä tasolla tullaan jatkamaan 22.11. ja 13.12.

Myynti- ja markkinointipäällikkö Jari Ahola sanoo monenlaisten juhlien, kokousten ja pikkujoulujen onnistuvan Marttisessa, myös rantasaunarakennuksessa.

  • Meillä on neljä kohdetta, joissa voidaan järjestään tapahtumia. Päärakennuksen lisäksi vanha pappila, Antintalon ravintola A-oikeuksineen sekä uusi Vihta-sauna ovat käytössä. Jokaiseen kohteeseen voidaan räätälöidä ohjelmaa sekä ruokailut ja tarjoilut sopimuksen mukaan.
  • Vihta-sauna ei varsinaisesti ole juhlatila, mutta erilaisia kokouksia, palavereja ja strategiapäiviä siellä on hyvä pitää. Rantasaunalle sopii hyvin noin 40 henkilön ryhmä, ja molempiin saunoihin sopii kerralla 15 henkilöä saunomaan. Järvi on siinä muutamien rappusten etäisyydellä ja talvella on tarjolla avantouinti.
  • Majoitustilaa Marttisessa on runsaasti ja sitä voi varata ryhmille tai yksityishenkilöille nettisivujemme kautta.

Nuorisokeskus Marttinen

Herrasentie 16

34800 Virrat

03 485 1900

www.marttinen.fi

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin