Kuvassa olevien Oravasaaren koulun 3-4 luokkien oppilaiden koulupäiviin kuuluu monia mielenkiintoisia toimintoja.

Kuvassa olevien Oravasaaren koulun 3-4 luokkien oppilaiden koulupäiviin kuuluu monia mielenkiintoisia toimintoja.

Jyväskylän Oravasaaren koulun oppilaille kädentaidot tutuiksi

30.12.2015

Kuvassa olevien Oravasaaren koulun 3-4 luokkien oppilaiden koulupäiviin kuuluu monia mielenkiintoisia toimintoja.

Ykköset!-lehden sanaristikko hyvä äidinkielen avaaja 3 - 4 luokille

Taisto Järvinen

Tarkempaa vertailupohjaa ei ole, mutta sormituntumalta voisi sanoa, että Jyväskylän Oravasaaren koululla ollaan hyvällä oppimisen tiellä. Koulun oppilaat tekevät monia käytännön töitä ja harrastuksia, joista on hyötyä elämään myös pitemmässä juoksussa. Porkkana innostukseen ovat tekemisestä saadut eurot, joiden ansiosta toteutuvat matkat Laajavuoren laskettelukeskukseen ja Nokkakiven huvipuistoon.

Koulunjohtaja, 3-4 luokkien opettaja Tarmo Laitinen näkee toiminnan hyötyinä mm. käsillä tekemisen taitojen oppimisen ruohonjuuritasolta lähtien sekä yrittäjyyskasvatuksen, yhteishengen rakentumisen ja biologian opetuksen.

  • Ehkä merkittävin on muikkuprojekti. Muikut tulevat ammattikalastajilta, ja oppilaat yhdessä perkaavat ja purkittavat muikut. Tänä syksynä muikkupurkkeja valmistui 300, ja ne menivät hyvin kaupaksi.
  • Marjojen poiminta ja valmistaminen hilloiksi ja mehuiksi on meille tuttua puuhaa. Kuluneen syksyn aikana olemme poimineet ja jatkojalostaneet puolukoita, mustikoita, vadelmia ja karpaloita. Monet oppilaat ovat poimineet marjoja myös kotiin itsekseen ja peranneet kaloja kodin ruokapöytää varten.
  • Tiernapoika-ryhmä on koulultamme esiintynyt vuosikaudet. Joinakin vuosina esiintymisiä on ollut useita kymmeniä.

Ykköset!-lehdensanaristikko sujuu

Perinteistä Oravasaaren koulussa on myös Ykköset!-lehden sanaristikon täyttäminen. 3-4 -luokkien oppilaat ovat ristikon täyttäneet useiden vuosien ajan. Kolmannen luokan syksyllä ristikon ratkaiseminen on vaikeahkoa, mutta nelosella on havaittavissa selkeä kehittyminen.

  • Ykköset! -ristikko on oppilaille sopivan helppo ja sopivan vaikea. Otamme ristikosta jokaiselle kopion ja iso ristikko heijastetaan seinälle. Ristikon ratkomisessa päästään koululla hyvään alkuun. Täyttämistä jatketaan kotona ja kesken olevat viimeistellään jälleen koululla, jonka jälkeen ristikot lähetetään Tuuriin. Palkintoja Ykköset!-ristikosta on tullut yhteensä ehkä viidelle oppilaalle.
  • Ristikoiden täyttämisestä on hyötyä äidinkielen opiskeluun, kun ratkaisuissa tarvitaan sekä sanojen perusmuotoja että synonyymejä. Oikeiden sanojen löytymisessä tarvitaan myös tervettä ajattelua ja nopeaa hoksaamista, joita molempia tarvitaan elämässä, Tarmo Laitinen kiteyttää.

Mukavaa vaihtelua

IV-luokan oppilas Joonatan Nissinen on saanut ristikon tehtyä useimmiten itse, joskin äidiltä ja isältä joutuu välillä kysymään.

  • Mukava on tehdä ristikoita. Se on kivaa vaihtelua ja hyvää äidinkielen opiskelua.

Henriikka Korpela on myös neljännen luokan oppilas. Hän sanoo onnistuneensa ristikoiden täyttämisessä.

  • Ristikossa päästään hyvin alkuun, kun opettaja ”tykittää” sen seinälle ja kysyy. Jos joku sana ei löydy, niin yleensä kysyn kavereilta, ja joku heistä aina tietää.

Eerika Korpela, myös 4-luokalta, sanoo, että ristikoita on kiva täyttää, kun siinä ei kilpailla.

  • Kysyn tarvittaessa kavereilta ja kotona. Ristikot auttavat oppimista. Palkintoa odotan ristikon täyttämisestä.

Neljäsluokkalainen Eeli Vikki sanoo ristikoiden lisäksi pitävänsä myös kaikista muista koulun aktiviteeteistä.

  • Muikkujen perkaaminen ja marjojen poiminta ovat kivoja. Parasta kuitenkin on, kun pääsee Laajavuoreen ja innostuu laskettelemaan ja hyppimään rinteessä.

« Takaisin