Jukka Kuoppamäki saapuu konsertoimaan heinäkuussa

15.7.2015

Kuva Hans Andersson

Teksti Maija Valo

Koko kansan Jukka Kuoppamäen ´Mies ja kitara´ kiertue alkaa Seinäjoelta, jatkuu Lappajärven ja Vehun kautta Keuruulle.

Vuosien saatossa tutuksi ja rakkaiksi tulleet Kuoppamäen laulut kuuluvat hänen konserttiohjel-

maansa, mutta hän esittää myös uusia laulujaan.

Jukka Kuoppamäki on monilahjakkuus, joka ei esittelyä kaipaa.

_” Kaiken luovuuden ydin on siinä, että elävä kosketus kuulijoihin säilyy”, sanoo Jukka Kuoppamäki . Siksi on mukava keskeyttää lomatunnelmat Emäsalon mökillä ja aloittaa kiertue  pohjanmaalta, josta Jukan isovanhemmatkin ovat lähtöisin.  Tänne hän tulee aina mielellään, yleisö on mukana, aidosti ja innostuneesti.

 Jukka kertoo laulujensa syntyvän inspiraation ja innostuksen kautta. Tarvitaan myös oikea tunnelma, omasta sydämestä lähtevä tunne, silloin myös kuulija vastaanottaa sanat ja sävelet.

-” Koskettavaa on kuulla, kun palautetta on tullut laulujen merkityksestä jonkun kuulijan elämälle,” sanoo Jukka Kuoppamäki. Musiikki on kanava tunteille, musiikki avaa uusia siltoja siihen, johon sanat eivät aina riitä, mutta musiikki kantaa ja antaa voimia.

-” Suoraan yleisöltä tuleva palaute koskettaa enemmän kuin yksikään julkinen tunnustus.”, sanoo Jukka Kuoppamäki kirjassaan Elämän valtatie. Luominen lähtee elämyksestä ja kun elämyksen vaikutuksen pystyy kuvittelemaan, syntyy aina uutta.

Maamme eturivin lauluntekijän Jukka Kuoppamäen isoäidin isoisä oli Zacharias Topelius, jonka ohjeena oli jälkikasvulleen:” Muista, mies ei saa elää päivääkään kirjoittamatta riviä.”

Luovuus ei kysy ikää eikä ajankohtaa vaan juuri tänään on se oikea päivä tehdä paras laulu tai kohdata paras yleisö.

Suurperheen isälle, Jukalle perheen merkitys on tärkeä. Kirjoittaessaan kappaletta Auringon nousu

hän ajatteli puolisoaan Sirpaa, jonka hymy on juuri sitä mitä laulussa puhutaan:

Olet auringonnousu, tuot valon pimeyteen,

säteet kultaiset lähetät suoraan sydämeen.

Jukalle eläkeikä on antanut mahdollisuuden olla entistä enemmän Suomessa, vaikka toinen koti on vielä Saksassakin. Nyt kalenteri täyttyy omassa tahdissa, esiintyen, kirjoittaen ja säveltäen. Aikaa on myös itselle ja perheelle. Luova työ jatkuu edelleen, elämäntyöni ei ole vielä läheskään valmis, sanoo Jukka Kuoppamäki uusimmassa kirjassaan Sinne ja takaisin matka Euroopan sydämeen.

Kesäkiertueella tavataan, olet lämpimästi tervetullut mukaan, ohjelma 20 €.

Seinäjokisali 21.7.15 klo 18.00 Kalevankatu 35  Seinäjoki ( puh.0400-268455)

Kivitippu 22.7.15 klo 18.30 Nykäläntie 137        Lappajärvi (puh.0400-268455)

Vehu-talo 24.7.15 klo 19.00 Multiantie 2934       63950 Vehunkylä ( puh.040-3796591)

Keuruun vanha kirkko 25.7.15 klo 18.00 Keuruu

”- Ihmisen täytyy lähteä, voidakseen palata,

pysähtyä, voidakseen jatkaa matkaa,

katsoa taaksepäin, nähdäkseen tulevaisuuteen,

vaieta, voidakseen puhua,

hiljentyä, löytääkseen itsensä”, sanoo Jukka Kuoppamäki.

 

« Takaisin