1)	Myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki esittelee Jukajalla asiakkaan mittojen mukaan valmistettuja kattoristikoita.

1) Myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki esittelee Jukajalla asiakkaan mittojen mukaan valmistettuja kattoristikoita.

Jukajan Ristikolta puualan tuotteet rakentajan kaikkiin tarpeisiin

4.5.2016

1) Myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki esittelee Jukajalla asiakkaan mittojen mukaan valmistettuja kattoristikoita.

(Teksti ja kuvat: JiiVee Korpela)

Vuodesta 1998 Laihian Jukajalla toiminut puualan yritys, Jukajan Ristikko, on vuosien mittaan kasvanut rakentajan tavarataloksi. Nimensä mukaan Jukajalla valmistetaan edelleen alusta saakka tuotannossa olleita kattoristikoita.

  Ristikoiden lisäksi yritys palvelee rakentajan tarpeita sahatavarasta valmiisiin piharakennuksiin saakka. Laihian Jukajalta lähtee tuotteita enimmäkseen Ykköset lehden -levikkialueella, mutta tavaraa toimitetaan paljon koko Valtakunnan alueelle.

  -Valmistamme erilaisia puukomponentteja useille puualan tuotemerkeille. Osalle teemme täysin valmiita tuotteita. Puutarhoihin halutaan nykyään paljon pieniä piristäviä yksityiskohtia. Niitä ovat esimerkiksi kaarisillat, kertoo myyntipäällikkö Kimmo Lähdesmäki.

  -Kattoristikot valmistamme tarkasti asiakkaan antamien mittojen mukaan. Teemme ristikoita pienistä 3 metrin ristikoista aina 22 metrisiin  ristikoihin saakka.

  Jukajan Ristikolla asiakkaina on paljon sellaisia rakennusalan toimijoita, jotka ovat vuosien ajan hankkineet tuotteita Jukajalta.

  -Pidämme edelleen kiinni yrityksen alkuperäisistä toimintaperiaatteista, joihin kuuluvat mittatarkkuus, sekä laatu ja toimitusvarmuus. Haluamme olla hyvän tavaran toimittaja, Lähdesmäki kirkastaa.

 

Harvaladot kesäksi

  Jukajan Ristikon yksi suosikkituote omakotiasujille on jo pitkään ollut harvalato, jota löytyy varastosta seitsemää eri mallia (nähtävissä myös mallialueella Jukajalla). Harvalato eli myös rakoliiteriksi kutsuttu piharakennus antaa hyvän suojan polttopuille ja muille ulkona säilytettäville tavaroille. Hyvä tuuletus kuivattaa tehokkaasti sisällä olevat polttopuut.

  -Harvalato toimitetaan asiakkaalle muoviin pakattuna, jolloin asiakas saa tavaran perille kuivana. Harvan rakenteensa johdosta lato on hyvin elastinen ja se on helppo pystyttää itse. Se ei säikähdä perustan routimisesta. Perustukseksi rakoliiterille riittää muutama kivi tai harkko rakennuksen nurkkiin, Lähdesmäki tarkentaa.

  Kevät on juuri sitä aikaa kun omakotirakentajat ovat kartoittamassa puutavaran hankintaa tulevalle työmaalle. Jukajalta löytyvät puutavarat lähes kaikkiin rakentajan tarpeisiin.

  -Toimitamme sahatavaraa rahtivapaasti työmaille samoissa kuormissa ristikoiden kanssa. Ulkoverhouspaneelia löytyy varastosta monella eri leveydellä.  Runkopuutavara kuuluu myös rakentajille toimitettaviin tuotteisiin. Ulkoverhouspaneelia saa valmiiksi pohjamaalattuna ja höylättynä sitä lähtee muillekin valmistajille. Käytämme tuotteissamme kotimaista raaka-ainetta.

  Jukajan Ristikko valmistaa puurakenteita myös harrastus- ja huvikäyttöön. Tehtaalta on lähtenyt matkailukäyttöön näköalatorneja ja jahtimiehille hirvitorneja.

 

Yhteystiedot:             Jukajan Ristikko Oy

                                  Tampereentie 1857, 66400 Laihia

                                  Puh. 010 3203 888 ja 06 4763 400

                                  www.ristikko.com

                                  S-posti: (Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)                                                                                

« Takaisin