Musiikkielämään tulee lisää virtaa sitä mukaa, kun koronarajoitukset helpottuvat ja elämä normalisoituu, pohtii Juhamatti Kuortane Golfin terassilla.

Musiikkielämään tulee lisää virtaa sitä mukaa, kun koronarajoitukset helpottuvat ja elämä normalisoituu, pohtii Juhamatti Kuortane Golfin terassilla.

Juhamatti on jälleen tien päällä

15.7.2021

Taisto Järvinen

Tanssilavakeikat käynnistyneet. Konserttien vetovoima vaikuttaa lisääntyvän.

Koronavirus on tehnyt ison loven esiintyvien taiteilijoiden ja monien muiden elämänmenoon. Tämän hetken tilanteessa on onneksi valoa jo kohtuullisesti näkyvissä. Syntyjään lehtimäkeläinen, Lapualla jo kymmenet vuodet asunut iskelmälaulaja Jussi Mäkelä alias Juhamatti on kokenut pandemian vaikutukset, ja viimeisten lähes puolentoista vuoden hiljaiselon esiintymislavoilla.

Kuluvan kesän heinäkuussa tilanne näyttää paljon paremmalta. Juhamatin esiintymiset tanssilavoilla ovat käynnistyneet sitä mukaa, kun tilanne sallii lavojen avautumisen. Lisää virtaa artistin työhön tuovat konsertit pianistin kanssa.

  • Lähiaikojen tanssilavaesiintymisiä ovat mm. Teuvan Kaarihovi, Lakis Areena, Tuurin Kyläkauppa, Someron Esakallio ja Raision Huvilintu. Yhtyeeni lavakeikoilla on Jarkko Salmi & Sunset. Lavakeikkojen tilanne on kokonaisuudessaan hieman avoin, kun kukaan ei varmaksi lavojen avautumista tiennyt ennakkoon, ja merkinnät kalentereihin tulivat nopeasti.
  • Todennäköistä on, että tulevaisuuden esiintymisistäni on konsertteja yhä enemmän. Teen konsertteja otsikolla ”Elämä on hyvää -kauneimmat rakkauslaulut”. Konsertoin nuoren pianisti Rami Loukolan kanssa. Lähiaikoina on konsertit Karstulassa Wanhat Wehkeet Kesäteatterissa ja Karviassa Kulttuurikeskus Skantzissa / Willi Karvia.
  • Konserttien ohjelmistossa on noin kaksikymmentä biisiä. Konsertti on noin tunnin ja neljänneksen pituinen sekä mahdollinen väliaika. Pienempien salien konserteissa voin esiintyä ilman äänentoistoa, Juhamatti kiteyttää.

Miksi en jatkaisi esiintymisiä ?

Jotkut odottavat eläkepäiviä kuin kuuta nousevaa. Juhamatti Mäkelän ajatus ja tekeminen toimii eri suuntaan. Hän kysyy; miksi en jatkaisi, kun pidän esiintymisestä, ja keikkoja tuntuu olevan?

  • Olen tehnyt keikkaa 50 vuotta. Pohdin joskus sitä, mitä tapahtuisi jos tämän työn lopetan. Pohdinnan lopputulos on, että aion esiintyä edelleen, kun vielä voin tätä tehdä ja ääni toimii. Sitä paitsi äitini lauloi eri kuoroissa Lehtimäellä 60 vuotta, joten minulla siihen vielä kahdeksan vuotta.

Juhamatin aika ei koronapandemian aikana mennyt peukaloiden pyörittelyssä. Hän on säveltänyt uusia biisejä jo nyt yhden pitkäsoiton verran sekä suunnitellut levytyksiä, sovituksia ja videoita.

  • Uutta musiikkia menen tekemään syksyllä Porvooseen Nicklas Nylundin studiolle, jossa on parin oman levyn nauhoitus. Tekstit levyille on tehnyt Juho Rintarunsala. Julkaisuajankohta siirtyy ensi vuoden puolelle, kun ”Elämä on hyvä” -levyni ilmestyi vasta hieman yli vuosi sitten.
  • Elämä on hyvää -levyn ilmestymisen jälkeen ajattelin, että ei enää pitkäsoittoa. Ajatus on nyt kuitenkin kääntynyt siten, että pitkäsoitto on omien biisien ansiosta mahdollinen, kunhan niihin sanoitus valmistuu. Toinen vaihtoehto jatkossa on sinkkujen julkaiseminen.

Positiivisuus tärkeää

Positiivinen asenne elämään on ydinjuttu siihen, että on kiinnostunut ja jaksaa tehdä työtä. Ongelmakohdista selviytymiseen on positiivisuus ensiarvoisen tärkeää.

Myönteinen elämänasenne on myös kaiken psyykkisen ja fyysisen jaksamisen peruspilari. Edellytys tietenkin on, että terveydentila on kohdallaan, mutta myönteisyys sitäkin asiaa pönkittää.

  • Myönteisyyttä pidän yllä liikkumalla, kuten harrastamalla golfia ja lentopalloa sekä talvella hiihtoa ja tekemällä omakotitalon hoitotöitä. Tärkeää on jättää murehtimatta ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa ja vetäytyä musiikin pariin riittävän usein, Juhamatti evästää.

« Takaisin