Keskisen Kellon yrittäjät Marko ja Jari Keskinen. Kuva: Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien arkisto.

Keskisen Kellon yrittäjät Marko ja Jari Keskinen. Kuva: Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien arkisto.

Joulumyynti äärettömän tärkeä Keskisen Kellon liiketoiminnassa

4.12.2019

Taisto Järvinen

Verkkokauppa veturina, ja pönkittää myös kivijalkakaupan kasvua

Joulu ja muutama viikko joulun edellä ovat monelle yritykselle hyvin tärkeää aikaa myynnin ja liikevaihdon näkökulmasta katsottuna. Pohjaa kaupallisen joulun onnistumiselle antaa ihmisten halu ja tarve muistaa läheisiään joululahjoilla.

Keskisen Kello Oy on liike, josta useat löytävät ja hankkivat joululahjoja. Ihan pehmeitä paketteja liikkeestä ei ehkä löydy, mutta lahjaideoita ja tuotteita löytyy tuhansittain ja moneen tarpeeseen.

Yrittäjä Jari Keskinen sanoo joulua edeltävän ajan olevan Keskisen Kellon liiketoiminnalle äärettömän tärkeä.

  • Joulukauppa on aina ollut meille tärkeä sesonki. Marraskuun loppupuolella vauhdittuvan joulukaupan veto jatkuu jouluun saakka. Verkkokauppamme kasvu on lisännyt joulukauppaa merkittävästi myös Tuurin myymälässämme, josta kaikki verkkokauppamme tuotteet ovat myös saatavilla.
  • Vahvuuksiamme verkkokaupassa on ilmainen toimitus ja kaiverrus, sekä nopea toimitus. Paketit saadaan käytännössä perille 1-2 arkipäivässä. Olemme asettaneet hinnat asiakkaiden näkökulmasta oikealle tasolle ja olemme keskittyneet markkinointiin sekä alan osaamiseen. Verkkokaupasta lähtee asiakkaille satoja paketteja päivittäin.

Joululahjojen hittituotteista Jari Keskinen nostaa kärkipäähän urheilukellot, joissa on monia hyödyllisiä ominaisuuksia, mm. unen seuranta ja rannesykemittaus. Korujen puolelta Kalevala Korut ovat edelleen suosittuja lahjoja varsinkin naisille.

  • Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia omasta terveydestään, mikä on nostanut erilaisten urheilukellojen kysyntää. Nykyaikaisilla urheilukelloilla voi sykkeen lisäksi seurata päivittäistä aktiivisuutta, unen laatua ja palautumista. Yksi markkinoiden hinta-laatusuhteeltaan parhaista urheilukelloista on Polar Ignite. Siitä on saatavilla tyylikkäitä värejä niin miehille kuin naisillekin. Muita urheilukellobrändejä valikoimissamme on myös Suunto ja Garmin.
  • Kalevala Koru on edelleen Suomen suosituin korubrändi naisille, ja siksi niitä ostetaankin jouluna paljon lahjaksi. Kotimaisuus ja laadukkuus ovat Kalevala Korun vahvuuksia.
  • Miehille suosittelisin lahjaksi Secrid-lompakkoa kaiverruksella. Ne ovat todella suosittuja kätevän korttimekanisminsa ansiosta, ja uniikilla kaiverruksella lahjasta saa tehtyä vielä merkityksellisemmän.

Verkkokaupasta nopeasti ja helposti

Keskisen Kello ja sen verkkokauppa on menestystarina. Kymmenen vuotta sitten käynnistynyt sähköinen kaupankäynti on kasvattanut yrityksen liikevaihdon noin kymmenen kertaa suuremmaksi. Jari Keskinen luottaa verkkokaupan kasvuun myös tulevaisuudessa, paljolti kaupan nopeuden ja helppouden johdosta. Onnistuakseen pitää kaupassa olla kohdallaan tietenkin laatu ja hinnoittelu.

  • Olemme erittäin tyytyväisiä viimeaikaiseen kasvuumme. Kahden viimeisimmän tilikauden aikana liikevaihtomme on kasvanut noin 6 miljoonasta juuri päättyneen tilikauden reiluun 16 miljoonaan euroon. Kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme.
  • Kasvun takana on osaltaan myös Ruotsin verkkokauppa, jonka ensimmäisen täyden toimintavuoden liikevaihto oli jo 2,8 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä meitä työllistää joulumyynnin lisäksi mm. EU-alueen verkkokauppa, jonka pyrimme avaamaan tulevan tammikuun aikana.

Keskisen Kellon yrittäjät luottavat verkkokaupan vetoon myös EU-maissa. Markkinaosuuksien vaaliminen Suomessa ja Ruotsissa on tietenkin tärkeä työsarka. Uutta henkilökuntaa palkataan jatkuvasti verkkokaupan nopeaa kasvua tukemaan.

  • Kiitos kaupallisesta kasvusta kuuluu koko henkilökunnallemme. Ilman heitä ei tämä yritys pyörisi. Osaavaa henkilökuntaa tarvitaan lisää, niinpä rekrytointiin on jatkuvasti paineita, Jari Keskinen kiteyttää.

 

Keskisen Kello Oy

Onnentie 7

63610 Tuuri

044 755 0440

keskisenkello.fi

« Takaisin