Edellisessä rallin SM-sarjan osakilpailussa SM3 -luokan voittanut Joonas Lindroos tavoittelee ykköspyttyjä nyt viikonloppuna Joensuun SM-rallissa. (Kuva: Hannu Rainamo)

Edellisessä rallin SM-sarjan osakilpailussa SM3 -luokan voittanut Joonas Lindroos tavoittelee ykköspyttyjä nyt viikonloppuna Joensuun SM-rallissa. (Kuva: Hannu Rainamo)

Joonas Lindroos ilmoittautui rallin SM-sarjan mitalijahtiin

28.2.2019

Rallin SM-sarjan SM3 -luokassa viime kaudella ”vain” pronssille yltänyt jämsäläinen Joonas Lindroos aloitti kuluvan kauden SM-sarjan toisesta osakilpailusta. Tavoilleen uskollisena Lindroos oli heti kärkivauhdissa ja voitti luokkansa liki minuutilla.

  Rallin SM-sarjan jatkuessa tulevana viikonloppuna Joensuun maastoissa Lindroos ja kartturi Pasi Kilpeläinen ovat vahva pari SM3 -luokan kärkiotteluun.

  Rallista seitsemän Suomen mestaruutta ja yhteensä 14 mitalia kurvaillut Lindroos haluaa tältä kaudelta kirkkaampaa viime vuoden pronssin jatkeeksi.

  -Viime vuonna talvi meni uutta autoa rakentaessa. Ehdimme mukaan vasta kesäkaudella. Ajoimme kolme osakilpailua. Kaksi luokkavoittoa ja yksi kakkostila riittivät sarjan kolmanteen sijaan, tarkensi Peugeot 208 R2 -autoa käskevä jämsäläinen.

  -Tunturiralli on sen verran kallis keikka, että jätimme sen tänä vuonna suosiolla väliin. Kauden avaus Kouvolassa oli ensimmäinen talviralli Pösööllä. Yllättävän isoksi venähti ero kakkossijaan. Viime vuonna kilpailu luokassa oli paljon tiukempaa. Katsotaan kuinka tämä kausi etenee.

  Kouvolan SM-rallin seitsemästä erikoiskokeesta Lindroos merkkautti kuudet pohja-ajat.

  -Se oli neljäs pätkä joka vähän epäonnistui. Siinä piti olla kahden minuutin lähtöväli, mutta ei ollutkaan, vaan vinkattiin heti viivalle ja siitä menoksi. Rytmi oli alussa sen verran hukassa, että jäätiin pätkän pohjista muutama sekunti, Lindroos kirkasti.

 

Kahdeksannen metsästys

  Kouvolan osakilpailun tulokset muuttuivat kilpailun jälkeen kun kaksi Lindroosin jälkeen sijoittunutta kilpailijaa tuli hylätyksi autojen sääntöjen vastaisten ratkaisuiden vuoksi. Lindroosin tuleviin tavoitteisiin hänelle udullisemmaksi muuttunut pistetilanne ei vaikuta.

  -Normaaliin tapaan eli hyvillä mielin lähden talvikauden päätökseen Joensuuhun. Ei kai sieltä voi muuta tavoitella kuin luokkavoittoa. Toivon kovavauhtisia erikoiskokeita ja niitä varmasti myös Joensuun rallissa on tarjolla, Lindroos kiteyttää.

  Vuodesta 2011 alkaen Vihdin Urheiluautoilijoita edustavan Pasi Kilpeläisen kanssa rallipolkuja kolunnut Lindroos tietää, että nopeille teille löytyy myös nopeat nuotit.

  -Meillä Pasin kanssa yhteistyö toimii hienosti niin kisahommissa kuin myös siviilin puolella. On mahtava vetää ralleja kun on molemmin puolin täydellinen luotto toistensa tekemisiin.

  Mestaruuksien ja SM-mitalien määrä ei ole laimentanut Lindroosin nälkää kahdeksannen mestaruuden saavuttamiseksi.

  -Tänä vuonna ajamme kaikki loput SM-sarjan osakilpailut. Joensuun jälkeen laitetaan auto huoltoon kesän ralleja varten. Yritetään sitten taas pärjätä toukokuulla alkavalla rallin kesäkaudella.

 

                                                                              Teksti: JiiVee Korpela

« Takaisin