Tuttu tilanne palkintopallilla, kun voittaja Rajala on kilpakumppaneiden lisäksi saanut voittojuhliin mukaan myös perheen jälkikasvun.

Tuttu tilanne palkintopallilla, kun voittaja Rajala on kilpakumppaneiden lisäksi saanut voittojuhliin mukaan myös perheen jälkikasvun.

Joni-Pekka ”Jonttu” Rajalan mitaliketju vahvistui kultaisella lenkillä

5.10.2017

Joni-Pekka ”Jonttu” Rajalan mitaliketju vahvistui kultaisella lenkillä

 

Noormarkun Urheiluautoilijoita edustavalla Joni-Pekka Rajalalla on viime vuosina ollut tapana poimia autourheilun mitaleita useista eri lajeista. Tälle vuodelle arvomitaleja napsahti kaksin kappalein. Molemmat tulivat jo useita mitaleja saalistaneella Ford Escortilla.

  Talven jääradoilta mies rouhi kaksivetoisten laitteiden vakioliukuesteiden luokan SM-hopeaa. Reilu viikko sitten Kouvolassa päättyneestä rallicrossin SM-sarjasta tutusti ”Jonttu” Rajalana tunnettu rattivirtuoosi väänsi SRC-luokan kultaisen mitalin. Se on miehelle luokan viides SM-kulta. Tuore mestaruus on Rajalalle yksi mieluisimmista.

  -En muista koska mitali olisi ollut yhtä tiukalla kuin nyt tämä mestaruus. Haapamäen Henkan kanssa edettiin tasatahtia koko kausi. Mentiin kisasta toiseen muutaman pisteen eroilla. Jos toinen pääsi vähän niskan päälle jossakin kisassa, niin heti seuraavalla kerralla puntit olivat toisin päin, kuvaili Rajala kauden kulkua.

 

Kulta kotiin

  Uuden pistelaskutavan mukaan kisapäivän saldoon vaikuttavat kaikkien ajettujen erien tuomat pisteet. Päivän finaalin pisteet ovat vai osa pottia.

  -Jos halusi pärjätä, piti olla hyvässä vauhdissa kaikissa erissä. Onnistuin saamaan tosi tasaisia vetoja kaikissa osakilpailuissa. Kun Henkka onnistui aivan samalla lailla, mitalit ratkaistiin vasta viimeisessä kisassa.

  Finaalikisassa Rajala teki hikisen urakan selvittäessään tiensä semifinaalista itse finaaliin. Rajalan auto vaati sepittämistä tuiman erän jälkeen. Haapamäki koki vielä pahempaa, eikä selvinnyt finaaliin saakka. Se ratkaisi mestaruuden Rajalalle.

  -Olisi ollut hienoa ajaa Henkkaa vastaan vielä finaalissakin. Oma panos finaalissa jäi auton säästelyksi, kun mestaruus oli jo varma, totesi Rajala viidennestä sijasta.

  Tuo viides sija oli kauden heikoin sijoitus kahden voiton, yhden kakkostilan ja yhden kolmannen sijan listalla.

  Ilman finaalivoittoa Rajala ei Kouvolassa jäänyt. Autokrossiluokassa porilainen oli Datsun Finnillä nopein ja nousi luokan SM-taulukon kuudenneksi.

 

Munakosta kohti mestaruuksia

  Ensimmäisen kerran Rajala asettui lähtöviivalle vuonna 1999 Munakon jokkiskisoissa Vammalassa. Tuon kisan menestys ei vielä enteillyt tulevien, tähän mennessä Rajalan saavuttamien 37 SM-mitalin määrää.

  -Muistan hyvin tuon kisan. Vetari meni poikki ja auto kaatui kyljelleen ensimmäisessä mutkassa.

  Rallicrossista, jääradoilta ja jokamiesluokasta SM-mitalit otellut Rajala on vieraillut rallicross-radoilla myös maamme rajojen ulkopuolella.

  -Tänä vuonna olin mukana kolmessa MM-osakilpailussa, Norjassa, Ruotsissa ja Latviassa. Hain kisoista tuntumaa lajin kovimpaan sarjaan. Ensi kauden tavoite on ajaa 3-5 rallicrossin EM-sarjan osakilpailua kilpailukykyisellä autolla, Rajala paljastaa.

  Kotimaan kahinoita Rajala ei kuitenkaan ole hylkäämässä. Mies nähdään ensi vuoden SM-sarjoissa talven jääradoilla ja kesällä rallicross-areenoilla.

 

Teksti ja kuvat: JiiVee Korpela

 

« Takaisin