Veikko ja pukki.

Veikko ja pukki.

Jokapaikanhöylänä eläinpuistossa jo yli 40 vuotta

19.11.2020

Junankuljettaja, talonmies ja Kuopion torin hupiukko

- Voi voi, tuo poika polttaa vielä koko puiston. Näin parahti aikoinaan eläinpuiston perustaja Väinö Jaakola katsellessaan maissipiippua poltellutta Visalan Veikkoa, joka touhusi ensimmäisessä kesätyöpestissään eläinpuistossa. Takana on nyt yli neljäkymmentä vuotta ”jokapaikanhöylän” hommia eläinpuistossa, eikä Veikko ainakaan toistaiseksi ole saanut suurempaa vahinkoa aikaiseksi.

Alkuun työt olivat sesonkitöitä ja sijaisuuksia. Vakituisen työntekijän paperit Veikko allekirjoitti vuonna 1986. - Ensimmäisen kerran olen tullut alueelle hommiin 15 vuoden ikäisenä tenavana. Mopolla tulin ja Väinö Jaakolan kanssa siivottiin juuri valmistuneen pöllötalon pohjalta rakennusjätteitä. 

Sittemmin Jaakola on siirtynyt ajasta iäisyyteen ja pöllötalokin purettiin muutama vuosi sitten. Veikko siirtyi eläinpuiston palkkalistoilta Ähtärin Energian ja Veden hommiin vuonna 2018, mutta työt alueella ovat jatkuneet sen jälkeenkin. Veikko on nähnyt niin Hotelli Mesikämmenen, Mini-Suomen, Kotieläintilan kuin Stereotalonkin (nykyinen Ähtäri-halli) rakentumisen. Vuosien varrella Veikko on ollut niin talonmiehenä, avustanut eläintehtävissä, kyydittänyt turisteja pienoisrautatiellä ja onpa Veikko työskennellyt Mini-Suomessa Kuopion torin hupiukkonakin.

- Työtä on tullut tehtyä jokaisen toimitusjohtajan aikana, Veikko laskeskelee. Matkailualueella Veikko tunnetaan supliikkina tarinaniskijänä. Vanhoja valokuvia esitellessään Veikon suusta pulppuaa monenlaista muistoa ja kommellusta, joihin hän on työssään turistien ja eläinten parissa päätynyt.

« Takaisin