Johannes Vetter Kuortaneella 2016. Kuva Tero Heiska.

Johannes Vetter Kuortaneella 2016. Kuva Tero Heiska.

Johannes Vetter Kuortaneelle

14.2.2019

Kuortaneella juhannuksena käytävä ensimmäinen EA Classic-tason Kuortane Games tulee tarjoamaan tänä vuonna kovatasoisen keihäskisan. Jo aiemmin ilmoitetun Thomas Röhlerin lisäksi myös toinen saksalainen Johannes Vetter nähdään Kuortaneen heittopaikalla.

Vuoden 2017 maailmanmestarin oma ennätys 94,44 on kaikkien aikojen toiseksi pisin kaari nykykeihäällä. Kuortaneella Vetterin pisin kaari on vuonna 2016 heitetty 88,23.

Kuortaneen kenttäennätystä pitää hallussaan Aki Parviainen, joka kiskaisi 20-vuotta sitten käydyssä kilpailussa edelleen voimassa olevan Suomen ennätyksen 93,09. Tämän kenttäennätyksen Röhler on uhannut laittaa kesällä uusiksi eikä Vetter varmasti aio jäädä huonommaksi.

Kuortaneella tullaankin näkemään pitkiä kaaria kesän kisoissa. Kuortaneella odotetaan myös Suomen kovimpien heittäjien asettuvan viivalle kesällä.

 

« Takaisin