Jarkko Finni ja Jaakko Nieminen kannattelevat komeaa Kalevan Maljaa. Valmennuspäällikkö ja kestävyysjuoksija pyrkivät siihen, että malja jäisi Jyväskylään myös kuluvan kauden jälkeen. Viime kaudella Kalevan Maljan lopulliseksi ratkaisijaksi nousi nimenomaan Jaakko Nieminen SM-maratonilla.

Jarkko Finni ja Jaakko Nieminen kannattelevat komeaa Kalevan Maljaa. Valmennuspäällikkö ja kestävyysjuoksija pyrkivät siihen, että malja jäisi Jyväskylään myös kuluvan kauden jälkeen. Viime kaudella Kalevan Maljan lopulliseksi ratkaisijaksi nousi nimenomaan Jaakko Nieminen SM-maratonilla.

JKU:n tavoite SM-viesteissä on olla parempi kuin viime vuonna

25.6.2015

 

Taisto Järvinen

Yleisurheilun SM-viestit juostaan heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena 4.-5.7. Seinäjoen keskusurheilukentällä. SM-viestit ovat monelle seuralle yksi kesän tärkeimmistä kilpailutapahtumista. Joillekin seuroille ne ovat lähes tärkein kilpailu, kun viesteissä mitataan seuran juoksu-urheilun tasoa ratamatkojen koko laajuudelta.

Jyväskylän Kenttäurheilijat on yksi seuroista, jotka hamuavat viesteistä menestystä ja SM-mitaleja sekä mahdollisimman hyvän saaliin Kalevan Maljan pisteitä. JKU:lla on kohtalaisen paljon puolustettavaa. Seura nimittäin voitti viime vuonna yleisurheilun SM-pisteiden perustella jaettavan Kalevan Maljan vuodeksi kaappiinsa.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmennuspäällikkö Jarkko Finni sanoo, että SM-viestit ovat ehdottomasti yksi seuran kuluvan kauden kohokohdista. Hän sanoo seuran tavoittelevan parempaa menestystä kuin vuonna 2014, jolloin JKU kahmi kymmenen SM-mitalia.

  • SM-vieteillä on paljon muutakin merkitystä kuin mitalit ja pisteet. Viestit ovat yleisurheilun joukkueurheilua ja tärkeät yhteisöllisyyden näkökulmasta. Viesteissä ovat mukana niin aikuisurheilun huiput kuin 15 vuotiaat juniorit. Viestit ovat myös tärkeä menestymisen mahdollisuus niille urheilijoille, jotka eivät aivan yllä palkintokorokkeelle henkilökohtaisissa lajeissa.
  • JKU:lla on viesteihin periaatteessa samat urheilijat kuin viime vuonna. Miesten pikaviestijoukkue on nyt vahva ja joukkueeseen luotetaan. Upeaa olisi jos miesten 4x100 metrin SE kirjattaisi JKU:n nimiin.
  • Naisten 4x100 metrin joukkueemme on SE:n haltija. Joukkueen kohdalla on kuitenkin pieniä kysymysmerkkejä, kun päällekkäisyydet, kuten 22 v. EM-kisat ja Universiadit saattavat vaikuttaa.

Jarkko Finni ei lähde asettamaan joukkueiden niskaan isoja painolasteja. Hänen haaveissaan on kuitenkin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 12 – 15 SM-mitalia JKU:n urheilijoille. Aitajuoksuviesteistä valmennuspäällikkö uskoo tulevan viisi mitalia. Pikaviesteistä hän toivoo kuusi mitalia. Pitempien matkojen viestijoukkueiden kaulassa hän näkisi mielellään kolme mitalia.

Viestinjuoksusta puhuttaessa pitää kuitenkin muistaa, että kyse on hyvin herkästä lajista, jossa pieni epäonni voi mitätöidä koko joukkueen mitalisaumat.

Yli 30 joukkuetta

Jyväskylän Kenttäurheilijat lähtee SM-viesteihin Seinäjoelle yli 30 joukkueen voimalla. Jarkko Finni laskee viestikapulaa kiidättämään lähtevän noin 30 seuran ykkösjoukkuetta. Tätä kirjoitettaessa ei ole tarkkaa tietoa kakkosjoukkueiden määrästä, mutta niitäkin radalla nähdään.

On selvää, että tällainen joukkueiden määrä vaatii seuratasolla terävää kärkeä ja laajaa tasoa. Jarkko Finni näkee toiminnan laajuuden, korkean urheilijoiden määrän ja menestyksen kivijalkoina hyvän seurahengen, toimivan systeemin ja tehokkaan valmennuksen.

  • Valtaosa urheilijoista on oman seuran kasvatteja. Muualta Jyväskylään muuttaneita urheilijoita on tullut seuraan. Emme rekrytoi urheilijoita. Tulijoita olisi enemmän, mutta tietyt kriteerit pitää täyttää. Pitää olla kiinnittynyt Jyväskylään ja olla riittävän motivoitunut.
  • Päällimmäinen tehtävämme on hoitaa seuran omat nuoret urheilijat, ja pitää silti menot ja tulot oikeassa suhteessa.

Silmiinpistävää JKU:n nuorten urheilijoiden katraassa on tyttöjen suuri osuus, joissakin ikäluokissa jopa 75 prosenttia. Hanna-Maari Latvala on ollut nuorille oivallinen suunnan näyttäjä.

Valmennus kunnossa

Nuorten urheilijoiden kehityksen taustalla pitää olla halu kehittyä, oikea asenne ja asiansa osaavat valmentajat. Jarkko Finnin tehtävä on toimia niin, että valmentajat pääsevät valmentamaan tehokkaasti ja kehittyvät tehtävissä.

  • Valmentajat ovat JKU:n vahvuus. Hyvät valmentajat tekevät urheilijat niin nuorten kuin aikuisten parissa. Valmentajat pitää istuttaa oikeisiin paikkoihin. Meillä on hyvä tilanne, kun yliopistossa valmennusta opiskelevista monet ovat mukana seuratasolla. Myös fysioterapia- ja OKL -opiskelijoissa on aktiivisia valmentajia.

JKU:n valmentajat ovat rakentaneet viestijoukkueiden runkoja alkukesän aikana. Vaihtoharjoituksia valvovien silmien alla on tehty kiivaasti. Omat pohdintansa on esimerkiksi siinä, juokseeko joku juonioreista 400 vai 800 metrin viestissä. Samalla pitää säilyä sormituntuma parhaan mahdollisen joukkueen saamisesta radalle.

« Takaisin