Rallin SM4 -luokan hallitsevat pronssimitalistit Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi lähtevät kirkastamaan mitalejaan Rovaniemeltä käynnistyvästä rallin SM-sarjasta.

Rallin SM4 -luokan hallitsevat pronssimitalistit Jere Pensas ja Jouni Saarijärvi lähtevät kirkastamaan mitalejaan Rovaniemeltä käynnistyvästä rallin SM-sarjasta.

Jere Pensas lähtee Tunturiralliin kohentamaan sijoitustaan

14.1.2021

Rallin SM-sarja käynnistyy nyt viikonloppuna Rovaniemellä perinteisellä Tunturirallilla. Vuosi sitten ralliuransa ensimmäisessä tuntureiden seikkailussa SM4 -luokan neljänneksi sijoittunut laihialainen Jere Pensas lähtee Rovaniemelle kohentamaan vuoden takaista sijoitustaan.

  Pensas käskee Tunturirallissa aiemmilta kausilta tuttua Renault Meganea ja kartturin tehtävät hoitaa viime kaudella Pensaan vierellä SM4 -luokan SM-pronssia kurvaillut Jouni Saarijärvi. Kansainväliseltä nimeltään Arctic Lapland Rally on rankempi koitos kuin muut SM-rallit.

  -Erikoiskoekilometrejä on reilusti kahden normaalin SM-rallin verran. Alussa pitää olla maltti mukana, kun pitkän ajotauon jälkeen lähdetään ajamaan kilpaa. Viime vuodesta on jo vähän tietoa, minkälaisissa olosuhteissa ajetaan. Uskon, että olemme nyt vahvempia kuin vuosi sitten, Pensas järkeilee.

  SM4 -luokan hallitseva mestari ja luokan hopeamitalisti eivät ole nyt mukana luokan pistejahdissa. Löysiä pinnoja ei tuntureiden kierrosta silti ole luvassa.

  -Nuorten SM-sarjan viime kauden kärki ajaa nyt SM4 -luokassa ja mukana on joku ”konkarikin”. Koko ajan pitää tarkkailla mitä vauhtia on itse pidettävä. Tunturiralli on aina kaikenlaisia yllätyksiä täynnä. Turhia riskejä ei kannata ottaa. Kolmen kärkeen on osoitteemme, vahvistaa Pensas.

 

Poikkeusjärjestelyt

  Edelleen ihmisten toimintoja haittaava kulkutauti on vaatinut Tunturirallin järjestäjiltä monia poikkeustoimia. Näkyvimmät muutokset ovat erikoiskokeiden varsilla, koska ralli ajetaan ilman yleisöä. Kolme lyhyttä yleisöerikoiskoetta Rovaniemen kaupungin alueella on poistettu viikonlopun urakasta.

  Muiden urheilukilpailujen tapaan kilpailijat ja huoltomiehistö voivat osallistua ralliin vai testattuina ja terveeksi todettuina. Kilpailun aikana kilpailijapari ja asemahenkilökunta toimivat poikkeusjärjestelyin auton ovia avaamatta. Kaikki ralliin liittyvät toiminnat tehdään viranomaisten määräysten mukaisesti.

  Poikkeusolosuhteet eivät kuitenkaan ole säikyttäneen kilpailijoita, vaan kaikissa SM- ja muissakin luokissa on tukeva määrä Tunturirallin menestyksen tavoittelijoita. SM-sarjan kuninkuusluokassa hallitseva mestari, Alavuden Teemu Asunmaa, saa vastaansa monet tutut SM1 -luokan mitalistit höystettynä muutamilla ulkomaalaisilla haastajilla.

  Nelivetoisten laitteiden SM2 -luokassa rallin kestomenestyjä ja luokan hallitseva mestari, Alajärven Ville Hautamäki starttaa Tunturiralliin jo ties monennenko kerran.

  SM-sarjan kuljettajien kustannuksella rallin suurimman huomion ottanevat WRC-autoja kuljettavat formulakuljettaja Valtteri Bottas ja Toyotalla kilpaileva Juho Hänninen.

                                                                              Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

« Takaisin