Lapualaisjuurinen Mikko Kujala on kovilla meriiteillä Seinäjoen Jalkapalloklubin uusi fysiikkavalmentaja. Hänellä on joukkueineen kovat tavoitteet suomalaiseksi huippuseuraksi myös kansainvälisille kentille. Kuva: Masa Kojola.

Lapualaisjuurinen Mikko Kujala on kovilla meriiteillä Seinäjoen Jalkapalloklubin uusi fysiikkavalmentaja. Hänellä on joukkueineen kovat tavoitteet suomalaiseksi huippuseuraksi myös kansainvälisille kentille. Kuva: Masa Kojola.

Jalkapallon fysiikkavalmentaja Mikko Kujala: Tampereelta Iranin kautta Seinäjoelle

28.2.2019

Teksti ja kuvat: Masa Kojola

Lapualaisjuurinen 41- vuotias Mikko Kujala on jo lapsena tehnyt sinunkaupat Kuningas Jalkapallon kanssa. Pallot tulivat läheisiksi jo kotona Tampereella isä Risto Kujalan opastuksella sekä velipoikien kanssa ja Ilveksen junnussa. Sinunkaupat ovat tuottaneet aikuisiällä loistavaa tulosta, sillä mies on saanut tehdä osaamaansa fysiikkavalmentajan työtä maailmalla jalkapallon parissa.

Yksi uran kohokohdista on toistaiseksi ollut Iranin jalkapallomaajoukkueen kanssa työskentely, jossa Mikko hääräsi neljä ja puolivuotta. Tuona aikana hän oli yli 80 miljoonaisen arabikansan maajoukkueen fysiikkavalmentajan ominaisuudessa mukana vuosina 2014 Brasilian ja 2018 Venäjän MM- kisoissa.

Viime kesän lopulla hänestä tuli eteläpohjalaisen futislippulaivan Seinäjoen Jalkapallokerhon fyysisen valmennuksen ja suorituskyvyn vastaava johtaja (head of performance).

 

Englannista jalkapallon fysiikkaopit

Mikko on saanut fyysisen jalkapallovalmentajan opit Englannista. Miehen plakkarissa on urheilutieteiden kandidaatin paperit Liverpoolin yliopistosta, urheilufysiologian maisterin arvo Liverpoolin John Moors- yliopistosta ja kaiken kukkuraksi hänellä on Englannin jalkapalloliiton fysiikkavalmentajan tutkinto suoritettuna. Yhdysvalloista tuli kirsikka kakun päälle kuntovalmentajan tutkinnolla.

Liikunnallinen mies aloitti valmennustyöt kotikaupungissa Tampereella jo syksyllä 2004 jolloin hän aloitti apuvalmentajatehtävät Tampere Unitedissa. Tuona aikana manselaiset saavuttivat SM- kultaa kaudelta 2006-07 SM- cupin voitto tuli kaudella 2007.

  

Jalkapallovelho järjesti töitä Iranista

Mikko Kujala tutustui opiskeluaikoinaan britanialaisissa jalkapallopiireissä vaikuttavaan irlantilaiseen Jim Lawlor- nimiseen jalkapallovelhoon, jolta hän sai kuulla Iranin maajoukkueen etsivän valmentajaa.

-Parin viikon päästä hän ilmoitti että Iranissa tarvitaan maajoukkueelle kovan luokan fysiikkavalmentajaa ja hän voi suositella minua sinne. Kysyi kuitenkin miltä kuulostaa? Vastasin, että tottakai kiinnostaa, Mikko muisteli tärkeää työtarjousta.

-Hommat etenivät niin, että tuota pikaa olin Dubaissa kymmenen päivän leirillä maajoukkueen kanssa. Pelattiin Kuwaitissa yksi peli, joka sujui voitokkaasti jonka jälkeen joukkueen päävalmentaja, maailmankuulu jalkapallovalmentaja Carlos Queiroz kertoi haluavansa minut mukaan valmennusryhmään. Siitä alkoi työsuhde joukkueen kanssa, jota kesti yhteensä yli neljä vuotta.

 

Perhe-elämä etusijalle

Iranin maajoukkue sai menestystä Kujalan Mikon ensimmäisillä kaksivuotisilla eväillä.

-Menestyimme  maaotteluissa ja mikä parasta Aasian karsintalohkossa, joka voitettiin. Voitto tiesi ikimuistettavaa MM- matkaa Brasiliaan 2014. Se reissu oli kokonaisuudessaan melkoista jalkapallon ja elämän juhlaa, ei sitä osaa sanoiksi pukea. Brasilia täytyy itse kokea, Mikko tuumi.

Iran sai tuntea Etelä-Amerikan kisoissa maailman kovimpien jalkapallomaiden osaamisen. Ensimmäinen ottelu Nigeriaa vastaan päättyi tasapeliin 1-1, huippujoukkue Argentiina voitti ottelun yliajalla 1-0 ja viimeisessä ottelussa Bosnia rankaisi väsynyttä joukkuetta 3-1 tappiolla.

Reissumiesvalmentajan elämä oli Mikon mukaan ulkomailla hektistä.

-Lenneltiin jalkapallon perässä ja edellä ympäri maailmaa, joten kotona ei ollut mahdollisuus olla kuin muutama päivä kerralla ja taas mentiin. Pikkuhiljaa pikkupojat ja vaimo tulivat yhä enemmän ajatuksiin mukaan. Perhe, jossa oli kaksi pientä poikaa oli ilman isää, joten päätin palata takaisin Tampereelle.

 

Iran kutsui uudelleen

-Lähes vuoden nautin oikeasta perhe-elämästä, kunnes syksyn koleiden ilmaannuttua otin yhteyttä päävalmentaja Queiroz:iin kysyen, olisiko heillä tarvetta yhteistyöhön? Tule hoitamaan kevään 2016 maajoukkueleiri niin jutellaan siellä lisää,  Mikko muisteli päävalmentajan sanoneen.

-Leirillä ilmeni, että maajoukkueen johto oli tyytyväinen aikaansannoksiini ja he halusivat minut mukaan viemään maajoukkueen Venäjän MM- kisoihin 2018. Karsintaottelut MM- areenalle olivat erittäin haastavia ja tiukkoja. Kovien taisteluiden jälkeen varmistimme paikkamme kisoihin, vaikka oli vielä kaksi peliä jäljellä.

Iranin ensimmäinen ottelu Venäjällä oli Marokkoa vastaan, joka voitettiin 1-0. Seuraavana tuli vastaan Espanja, josta tuli 1-0 tappio. Viimeinen Portugali- matsi päättyi 1-1 tasapeliin.

 

Iranin kansallislaji

Jalkapallo on Iranissa kansallislaji. Siellä on öljyrikkauksilla rakennettu Teheraniin uljas 80 000 katsojaa sisäänsä nielaiseva jalkapallostadion, jossa maajoukkue harjoittelee ja pelaa kotiottelunsa.

-Tunnelma on sanoinkuvaamaton, valkohuntupäisiä sheikkejä tuli poikalastensa kanssa katsomoon jo tunteja ennen hurraamaan ja viettämään vapaa-aikaansa. Naiset ovat Mikon mukaan vasta nyt saaneet luvan osallistua katsojina ottelutapahtumiin.

-Suomalaiset ja iranilaiset huiput muistuttavat jalkapallotaidoiltaan hyvin paljon toisiaan. Molempien maiden pelaajat hakeutuvat ulkolaisiin nimiseuroihin, jossa he kehittyvät taidollisesti ja pelillisesti huippuosaajiksi.

 

Seinäjoella kansainväliset toimintaolosuhteet

Mikko Kujala on saanut Iranin reissujen jälkeen perheen kasaan ja saman katon alle Seinäjoelle. Isä- Mikko sai viimevuoden lopulla SJK:lta houkuttelevan tarjouksen, johon hän tarttui.

-Etelä-Pohjanmaalle oli helppo tulla, sillä vanhempani Risto Kujala ja Elina os. Malmi ovat lapualaissyntyisiä. Sukulaisia on Lapualla ja isä muistetaan kovana virkiäläisenä jalkapallotopparina, joka laukoi maalipuut ”vapisemaan” kaameilla kaanuunapotkuilla, Mikko nauraa.

-Nyt on toteutettu edustusjoukkueelle kansainvälisen huippuseuran toiminta- ja jalkapallo-olosuhteet. Olen lähes koko päivän joukkueen kanssa tekemisissä, apuna ja tukena, fyysisesti sekä henkisesti. Yhteiset aamupalat, lounaat ja välipalat kuuluvat kuviin. Pelaajien kanssa keskustelen jopa yöunista ja päivän kulusta. Aamuharjoitukset alkavat aktivoivalla kehon valmistavalla osiolla, lämmitellään ja vedetään aamutreeni. Iltapäivällä on mahdollisesti toinen treeni.

Tarkoilla resepteillä jalostetaan Mikon mukaan joukkuetta tulevaan liigakauteen, siellä on tavoitteena ainoastaan yksi suunta, se on reilusti kotimaan huipulle ja kansainvälisille kentille edustamaan Suomea.

Mikko Kujala haluaa pysyä maailman huipulla valmentajan tiedoissa. Hän kouluttaa itseään mahdollisimman paljon ja osallistuu kansainvälisiin seminaareihin.

« Takaisin