Harri Arola taivutteli Subarulla Future Cupin nelikkoluokan mestariksi päättyneellä kaudella 2016.

Harri Arola taivutteli Subarulla Future Cupin nelikkoluokan mestariksi päättyneellä kaudella 2016.

Future Cupissa muhkeat palkinnot juhlavuoden kunniaksi

29.12.2016

Harri Arola taivutteli Subarulla Future Cupin nelikkoluokan mestariksi päättyneellä kaudella 2016.

Teksti ja kuvat: JiiVee Korpela

Pelkästään asfaltilla kurvailtava rallisprintin Future Cup -sarja saavuttaa tulevalla kaudella rippikouluiän. Vuonna 2003 käynnistynyt asfalttisarja on Future Cup -nimen alla kasvanut Suomen suosituimmaksi rallisprint-sarjaksi. Alkujaan Puustelli asfalttisarjan -nimellä tunnettu sarja palkitsee ensi kesänä sekä nelikkoluokan, että kaksivetoisten laitteiden sarjavoittajat miehekkäillä palkinnoilla. Molempien sarjojen ykköset kuittaavat Salvos pihasaunat.

  Future Cup -sarjan promoottoria Kari Tasankoa voi hyvällä syyllä sanoa sarjan joulupukiksi, sillä kesän 2017 asfalttisarjan palkinnot julkistettiin jouluaattona viime viikolla. Pukin touhukkaana apulaisena on toiminut Salvoksen Etelä-Suomen myyntipäällikkö Erkki Koskelo, joka oli aikanaan käynnistämässä 15-vuoden ikään tulevaa asfalttisarjaa. Päättyneellä kaudella Future Cup -sarjan Cuppikunkku tittelin voittaja palkittiin Salvoksen pihasaunalla.

  -Vuosi sitten Salvos starttasi mukaan Future Cup asfalttisarjaan ja Salvos on erittäin tyytyväinen saamaansa näkyvyyteen sekä tunnettavuuteen. Laadukkaita perinnesaunoja, -mökkejä ja -aittoja valmistava pyhäntäläinen yrityksemme haluaa olla juhlistamassa sarjan 15-vuotista historiaa ja sen myötä Mestarisauna by Salvos -uutuustuotteemme on juhlavuoden pääpalkintoina niin 4-veto kuin 2-veto Cupissa.

  -Salvos haluaa olla mukana suomalaisessa autourheilussa, joka on meille pohjoisen asukkaille ehdotonta perinneurheilua, innokas autourheilumies Erkki Koskelo kertoo.

  Juhlavien pääpalkintojen lisäksi Future Cup -sarja palkitsee entiseen tapaan runsaalla kädellä myös sarjan luokkamenestyjät.

 

Viidellä paikkakunnalla

  Future Cup jatkaa tulevalla kaudella tutulla kaavalla. Asfalttikilpailut vingutetaan kesän aikana viidellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Jokaisena kisaviikonloppuna ajetaan kaksi eri kilpailua. Kun jokaisessa kisassa on kaksi lähtöä, mitataan kuljettajien taitoja kauden aikana 20 eri startissa.

  Future Cup -asfalttisarjassa kilpaillaan, aikaisempien vuosien tapaan, vetotavan mukaisesti 4-veto ja 2-veto Cupissa, sekä joukkuekilpailussa ja Cuppikunkussa. Lisäksi 15-18 vuoden ikäiset nuoret ajavat omassa yleiskilpailussaan. Kilpailuissa ajettavien asfalttiratojen pituudet osuvat 3-4 kilometrin haarukkaan.

  Asfalttisarjaan ilmoittautuminen on avautunut ja nopeimmat ovat jo merkinneet nimensä kirjoihin. Nopeat ilmoittautujat ovat mukana arvokkaan palkinnon arvonnassa. Kaikkien tämän vuoden puolella sarjaan ilmoittautuneiden kesken arvotaan asfalttikilpailuihin soveltuva rengassarja.

  Future Cup -asfalttisarjan on jo melkein ovella. Ensimmäinen osakilpailu ajetaan Raaseporin asfalttiteillä huhtikuun 29.-30. päivinä. Nokialla kurvaillaan 17.-18. kesäkuuta ja Jurvan Botniaring on vuorossa 15.-16. heinäkuuta. Sarjan neljäs osakilpailu julkistetaan lähiaikoina. Kausi päättyy perinteisesti Rovaniemelle. Siellä tiedetään sarjan menestyjät 25.-26. elokuuta päästeltyjen kisojen jälkeen. 

 

« Takaisin