Toimitusjohtaja Susanna Keskinen tutustui sueviitin tutkimiseen mikroskoopin avulla.

Toimitusjohtaja Susanna Keskinen tutustui sueviitin tutkimiseen mikroskoopin avulla.

Hotelli Kivitipussa perehdytään taivaalliseen materiaaliin

30.12.2020

Tomi Olli

Lappajärvellä sijaitsevassa Hotelli Kivitipussa käynnistyy alkuvuoden aikana kokonaisuus, missä voi tutustua Lappajärven meteoriittikraatterin syntyyn sekä muihin avaruudellisiin asioihin. Toimitusjohtaja Susanna Keskinen on asiasta innoissaan.

- Lappajärvi on Euroopan suurin kraatterijärvi, eli tällainen asteroidien ja törmäyskivien tutkimusakatemian, eli Asteroid and Impactite Research Academyn johtama kokonaisuus sopii kuvioomme mainiosti.

- Henkilökunnan koulutus tulevaa silmälläpitäen on parhaillaan menossa, ja voimme tarjota elämyksiä asiakkaille tammikuun lopussa tai viimeistään helmikuussa.

Uudet aihiot sopivat mainiosti vaikka tyhy-päiviin, vapaa-ajan viettoon tai vaikka vain yksin osallistuttavaksi.

- Ne sopivat tosiaan aivan kaikille, eikä ryhmäkoolla ole väliä. Uskon uusien tuttavuuksien olevan asiakkaiden mieleen, sillä ne tukevat mainiosti myös jo olemassa olevaa sukkulalentomahdollisuutta, missä matkataan 3D-tekniikan avulla avaruuteen, Keskinen sanoo.

 

Timanttien jäljille

Eräs uusista tuttavuuksista on Löydä timantti –kurssi, jonka pohjana ovat meteoriitin iskeytymisessä syntyneet pienet törmäystimantit. Myynti- ja markkinointisihteeri Riitta Försti-Ylipihan mukaan kurssi etenee mielenkiintoisissa merkeissä.

- Kurssin aluksi etsitään sueviittia maastosta jääkauden aikaisista harjumuodostelmista, sillä timantteja on kertynyt juuri sueviittiin. Sen jälkeen kiviainesta käsitellään eri tavoin, kunnes se kuivataan.

- Tämän jälkeen aineksesta etsitään stereomikroskoopilla lupaavan näköisiä jyväsiä, jonka jälkeen ne erotellaan neulalla tai pinseteillä. Seuraavaksi jyväsiä tutkitaan polarisoidun valon alla, minkä jälkeen mahdollisesti löytyviä timantit skannataan ultraviolettivalolla, Försti-Ylipiha kertoo.

Uutuuksia ovat myös opastettu Metoriittipolku, joka kiertää hotellin läheisyydessä sekä metoeriittihiukkasten keräys, jonka jälkeen saadut näytteet analysoidaan mikroskoopilla.

- Oma kokonaisuus on myös Lappajärven kratteerin kivien tutkiminen mikroskoopin avulla sekä Evijärven observatorioon tehtävät matkat, Försti-Ylipiha listaa.

Löydetyistä timanteista, samoin kuin muistakin kurssien tuotoksista, tehdään edellä mainitun AIRA:n toimesta julkaisu.

- Siihen kerätään kaikki ”tutkimustulokset”. Sen lisäksi löytäjä saa pitää timantit itse, myynti- ja markkinointisihteeri muistuttaa.

 

Paljon muutakin

Kivitipussa järjestetään 13.-14.2. Mindfulness – Hiljaisuuden retriitti, joka sopii erityisesti henkilöille, jotka kaipaavat hetken hengähdystä arjen kiireen keskelle. Retriitin ohjaajana toimii Mindfulness-valmentaja ja positiivisen psykologian asiantuntija Riikka Jaatinen/Koulutus- ja työhyvinvointi Silmu. Retriitissä on huomioitu turvallisuus, turvavälit ja hygienia.

- Retriittiin voivat osallistua kaikenikäiset ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet elämän laadusta ja hyvinvoinnista.

- Se tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, nähdä olennainen ja vahvistaa voimavaroja. Viikonloppu antaa myös työkaluja arjen stressinsäätelyyn ja palautumiseen. Asiasta saa lisätietoja myyntipalvelustamme ja nettisivuiltamme, Försti-Ylipiha kertoo.

Hotelli Kivitipussa on luonnollisesti myös mahdollisuus majoittua kolmessa eri tilassa.

- Tarjoamme majoitusta päärakennuksessa, chalets-kerrostalossa sekä Aquarius-rantasaunalla, eli valinnanvaraa riittää. Tilavaihtoehtoja riittää toki myös kokousväelle eri pituisiin ja suuruisiin kokoontumisiin.

- Unohtaa ei sovi myöskään ravintolan maukkaita antimia, joissa suositaan mahdollisimman paljon lähiruokaa. Lisäksi asiakkaita palvelevat useat tiloissamme toimivat hyvinvointihoitajat, Susanna Keskinen muistuttaa.

« Takaisin