Keurusselän ranta-alue houkuttelee eloisaan kesäviettoon

Keurusselän ranta-alue houkuttelee eloisaan kesäviettoon

Hotelli Keurusselkä haluaa elämän voittavan

7.7.2021

Hotelli Keurusselällä on yli 70 vuoden historia ja nyt siellä eletään uuden alkua. Yritys sulki ovensa 2019 vuodeksi, mutta avasi viime kesänä ovensa uudelleen.

Hotellilla on tarjota kaikkiaan 400 majoituspaikkaa ja lähialueella on muitakin yhteistyötahoja mökkikylästä lähtien. Tiloja on siis hulppeasti järjestää erilaisia ja kaiken kokoisia tapahtumia, kokouksia ja juhlia niin perheille, ryhmille, yrityksille jne.

Keurusselän avarissa tiloissa on tarjota korona-aikaankin vastuullinen ja turvallinen lomaympäristö, joka sanalla sanoen on komea.   

 

Aktiviteetit esille

Talon tahtipuikkoa heiluttaa yrittäjä Iris Mäkinen ja kertoo tuoreeltaan, että toimintaa on lähdetty kehittämään tuomalla ja nostamalla erilaisia aktiviteetteja esille. Kauniissa rantamaisemassa siihen kuuluu luonnollisesti erilaiset vesikulkuneuvot suppilaudasta lähtien, sähköpyörät pyöräilyyn, minigolf jne.

Alueelle on saatu myös seutukunnan ensimmäinen Badel-kenttä, joka on ahkerassa käytössä. Badel on mailapeli, joka on eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

 

Tanssia ja hyvää ruokaa

Myös viihde on perinteisesti Hotelli Keurusselällä vahvasti mukana. Tansseja järjestetään perjantaisina ja lauantaisin ympäri vuoden ja kesällä myös maanantaisin. Tietenkin rosvopaisti- ja grilli-illat kuuluvat kesäiseen ohjelmaan unohtamatta talon hyviä ruokia.

Löytöretki Keurusselälle

Mäkisen Itsensä mielestä hotellin alue rantoineen, niemekkeineen ja vanhoine rakennuksineen on niin hieno ja upea miljöö, että hän toivoisi ihmisten löytävän sankoin joukoin paikalla nauttimaan hotellialueen idyllistä. Lisäksi toiveissa on kotimaan matkailun heräävään uuteen normaaliin.

Hotellilta löytyy noin puolen tunnin ajomatkan päästä monia mielenkiintoisia nähtävyyskohteita Mäntän Serlachiuksen museosta lähtien ja vajaassa tunnissa hurauttaa vaikka Ähtärin eläinpuistoon.

 

Yhteistyössä on voimaa

Tulevaisuuden visioissa Hotelli Keurusselällä on pitkäjänteinen vastuullinen kehittäminen yhdessä lähialueen toimijoiden kanssa. Itse hotellin alueella idyllisen niemekkeen alue vanhoine rakennukseen on niin ikään pohdinnan alla, mitä sille alueelle tullaan tulevaisuudessa tekemään ja kenties investoimaan, toteaa Iris Mäkinen lopuksi.        

« Takaisin