Mikko Mäkeläinen nähdään Kaustisella tulevana lauantaina.

Mikko Mäkeläinen nähdään Kaustisella tulevana lauantaina.

Hotelli Kaustinen tarjoaa monenlaista

16.1.2020

Tomi Olli

Kohta vuoden toiminut Hotelli Kaustinen palvelee asiakkaita luonnonkauniissa ympäristössä keskustaajaman läheisyydessä. Hotellinjohtaja Susanna Kuorikoski iloitsee hyvästä startista.

- Asiakkaita on ollut mukavasti. Lähtö on sujunut kaikinpuolin onnistuneesti, mikä on hyvin tärkeää.

Asiakkaat olivat ydinajatus myös kiinteistössä tehdyssä remontissa.

- Remontoimme jonkin verran hotellin yleisiä tiloja. Lisäksi saunatilat on ehostettu uuteen uskoon, Kuorikoski kertoo.

Kaustisen Kehitys Oy:n ja sitä kautta Kaustisen kunnan omistama Hotelli Kaustinen tarjoaa 35 majoitushuonetta, joista kuusi on neljän hengen huoneita ja loput kahden hengen huoneita. Lisäksi saatavana on yhdeksän huoneistohotellihuonetta, joita vuokrataan myös pidemmäksi aikaa.

- Yksi vahvuuksistamme on myös sijainti, sillä meiltä on hyvät kulkuyhteydet eri suuntiin, Kuorikoski sanoo.

Paljon muutakin

Hotelli Kaustisen tiloissa on mahdollista järjestää kokouksia sekä erilaisia juhlia. Myöskään viihdepuolta ei ole unohdettu, sillä tuleva esiintyjälista on komea: Lavalle nousevat muun muassa 18.1 Mikko Mäkeläinen & Myrsylyhty, 21.2. Petri Nygård, 7.3. Yölintu sekä 28.3. A. Aallon Rytmiorkesteri

- Järjestämme lisäksi karaokeiltoja sekä tanssikursseja. Palveluihimme kuuluu myös anniskeluoikeudet. Pihamaalla  taas on mahdollisuus majoittua karavaanaripaikoille.

- Lisäksi Mosala Campingin leirintäalue kuuluu palveluihimme. Majoituskapasiteettimme nousee sen myötä sadalla matkailuajoneuvopaikalla ja kuudella talviasuttavalla mökillä.

Hotelli Kaustisen vieressä sijaitsee Pajalan Korjaamo, missä yksityisyrittäjät tarjoavat muun muassa jäsenkorjausta, hierontaa ja akupunktiota sekä kampaajan ja kosmetologin palveluja.

- Teemme tiivistä yhteistyötä heidän kanssaan esimerkiksi hoitolomien merkeissä. Niistä kannattaa tiedustella myyntipalvelustamme, Kuorikoski muistuttaa.

« Takaisin