Hopeinen kuu - harmonikkakonsertti Kuortaneella

8.3.2023

Alavutelaisen mestaripelimanni Airi Hautamäen johtamat Pelimannileidit solistinaan Erkki Mustikkamäki konsertoivat Kuortaneella. Ohjelmistoa on uusittu ja mukana on myös yleisön toivomia kappaleita. Nimikkokappaleen Hopeinen kuu lisäksi uusitussa ohjelmistossa on mukana tuttuja kappaleita vuosien takaa mm. Sininen huivi, Tango Sinikalle ja Aamun koi. Lisäksi kuullaan Airin uusia sävellyksiä Erkki Mustikkamäen tulkitsemina.

Kuortaneella ryhmä ei ole aikaisemmin esiintynyt mutta nyt kun solistiksi on saatu kuortanelainen jo vuosikymmeniä tanssilavoilla ja konserteissa esiintynyt upeaääninen Erkki Mustikkamäki, halusivat Airi ja Pelimannileidit tulla konsertoimaan myös Kuortaneelle. Konsertti pidetään Lukion salissa sunnuntaina 12.3.2023 klo 14. Konsertissa kappaleita säestetään sekä 2- että 5-rivisillä haitareilla. Myös sahan soittoa kuullaan konsertissa. Lisäksi Airi ja Pelimannileidit yllättävät yleisön uusilla soitinvalinnoillaan. Airin lisäksi lavalla soittavat tuttuun tapaan Aino Hilda Kankaanranta, Hillevi Syrjänen sekä Elli Asunmaa. Laulusolistina konsertissa on Erkki Mustikkamäki Kuortaneelta. Kupletteja konsertissa tulkitsee tuttuun tapaan Elli Asunmaa. Airi Hautamäki ja Pelimannileidit ovat soittaneet vuosia yhdessä ja heidän soitossaan voi aistia iloisuuden ja innostuksen soittamiseen. Heidän soittonsa on jalan alle menevää musiikkia sekä upeita tulkintoja sisältäen eri musiikkigenrejä. Airi ja Pelimannileidit sekä Erkki Mustikkamäki toivottavat yleisön tervetulleeksi viettämään keväistä sunnuntai-iltapäivää monipuolisen ja mukaansatempaavan musiikkitarjonnan pariin.

« Takaisin