Voiton juhlaa - Kultakurkku karaoke 2015 voittajat ja tuomaristo iloisessa yhteiskuvassa. Kuva: MARITA WAENBERG

Voiton juhlaa - Kultakurkku karaoke 2015 voittajat ja tuomaristo iloisessa yhteiskuvassa. Kuva: MARITA WAENBERG

HIMOS AREENALLA TUNNELMA KATOSSA!

14.10.2015

Voiton juhlaa - Kultakurkku karaoke 2015 voittajat ja tuomaristo iloisessa yhteiskuvassa. Kuva: MARITA WAENBERG

Vuosittain järjestettävä karaoketapahtuma Kultakurkku karaoke 2015 –loppukilpailu käytiin pe-la 9.-10.10.2015 Jämsän Himos Areenalla. Kultakurkku karaoke kutsui kokoon Suomen parhaat karaokelaulajat, heidän kannatusjoukkonsa sekä kaikki muut tapahtumasta kiinnostuneet, tänä vuonna myös Suomen lisäksi Ruotsista asti.

Tapahtumaan kutsuttiin kaiken kaikkiaan  yli 900 lahjakasta laulajaa, jotka pääsivät jatkoon vuoden aikana ympäri Suomen järjestetyistä alkukarsinnoista. Perinteiseen tapaan laulajat kisasivat kolmessa sarjassa, alle 25 -vuotiaat, yleinen ja yli 50 –vuotiaat.

Viikonlopun aikana Himoksella järjestettiin myös huutokauppa, jossa mukana olivat  televisiosta tutut Suomen Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki, vaimo Heli ja avustaja Markku. Huutokaupassa huudettiin mm. Jyväsauto Oy:n lahjoittama Chrysler henkilöauto.

Perjantaina käydystä semifinaalista jatkoon pääsi yhteensä 114 laulajaa. He kilpailivat lauantain semifinaalissa. 

Tuomaristossa nähtiin tänäkin vuonna lahjakas kaarti ammattilaisia: Voice Of Finland -laulukilpailustakin tuttu Kaisa Leskinen, musiikkituottaja, sanoittaja Ilkka "Ile" Vainio, Ylen aluetoiminnan päällikkö Jyri Katajarahko, lehtikuvaaja (Iltalehti, Hymy, 7 päivää) Kari Pekonen, freelancetoimittaja Marita Waenberg, Järviradion toimittaja Tiina Kultalahti-Byskata, Etelä-Pohjanmaan korkeakoulun kehittämisjohtaja Kimmo Kulmala sekä Voice-kuoron jäsen, kasvatustieteen- ja musiikin asiantuntija Loviisa Kantonen.

Lauantai-illan finaalista voittajiksi kruunattiin yleisestä sarjasta Tokola Minna-Mari, Tampere ja Mäkinen Petri, Tampere. Alle 25-vuotiaiden sarjan voiton veivät Peltola Amanda, Seinäjoki ja Lindgren Tenho, Jyväskylä. Yli 50-vuotiaiden sarjasta voittajiksi julistettiin Seppänen Matti, Helsinki ja Korhonen Marjo, Västerås, Ruotsi

Voittajille luovutettiin mm. tuotepalkintoja yhteistyökumppaneilta ja pokaalit. Vuoden 2015 tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat: Himos Areena, Himos Lomat Oy, Jyväs Auto Oy, Ykköset! lehti, Jyväskylän Kopio Team , Tallink Silja Line, MatkaVekka , AXR-music, Yle, Harvia, Lignell ja Piispanen, Ruosila Valo- ja äänitekniikka,  Ruotsinsuomalainen -lehti, Järviradio, Melplay.karaoke, Jämsän seutu, Rautia Hankasalmi,  Jyväs-Marine, Konttoripiste, Namelli, Karaoke.fi, SHARP, Ompelukonekorjaamo.fi , Musikantti, Urosen puutarha, kukkakauppa ja hautaustoimisto, WEKE -katiskat, Ohjelmatoimisto ViihdeSallap Oy ja Ohjelmatoimisto Musalandia.

Viikonlopun aikana kaikilla paikalla olleilla oli mahdollisuus voittaa useita tuotepalkintoja sekä pääpottina tuhannen euron rahapalkinto! Arvonnat suoritettiin lauantaiyönä ja pääpalkinnon 1000 euroa voitti Korhonen Marjo, Västerås, Ruotsi. Kultakurkku 2016 alkukarsinnat käynnistyvät jo tässä kuussa, alkukarsinta paikat löytyvät osoitteesta: www.viihdesallap.fi

Ohjelmatoimisto ViihdeSallap kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita laulajia ja kannustusjoukkoja sekä yhteistyökumppaneita, ja toivottaa kaikki tervetulleeksi myös tulevan vuoden Kultakurkku-lopputapahtumaan 14.-15.10.2016 Himos Areenalle! Suomen Kärkikaraoke 2016 loppukilpailu järjetetään ensi vuonna Kylpylähotelli Summassaaressa 5-6.2.2016 ja Kimppakaraoke 2016 lopputapahtuma Sokos Hotelli VirussaTallinnasa 18-20.3.2016.

« Takaisin