Jäälle ei pidä ajaa, jos ei voi olla sataprosenttisen varma sen kestävyydestä. Kuva: Ville-Veikko Heinonen/Liikenneturva

Jäälle ei pidä ajaa, jos ei voi olla sataprosenttisen varma sen kestävyydestä. Kuva: Ville-Veikko Heinonen/Liikenneturva

Hiihtolomalta ehjänä arkeen – pysy merkityllä reitillä moottorikelkkaillessa

20.2.2020

Hiihtolomakausi on moottorikelkkailun sesonkiaikaa. Liikenneturva muistuttaa, että moottorikelkkaillessa on pysyttävä merkityllä reitillä, huolehdittava matkustajien turvallisuudesta sekä huomioitava muut liikkujat.

Hiihtolomakaudella moni suuntaa pohjoiseen ja ohjelmaan kuuluu usein moottorikelkkailua. Jäätilanne on ollut tänäkin talvena varsin heikko, eikä monin paikoin ole pystytty merkitsemään kelkkareittejä jäälle ollenkaan. Useimmat ihmishengen vaativista moottorikelkkaturmista sattuvat juuri jääalueilla, ja yleisin kuolinsyy on hukkuminen.

”Jäälle ei siis pidä ajaa, jos ei voi olla sataprosenttisen varma sen kestävyydestä. Siksi kannattaakin pysyä merkityillä reiteillä ja urilla. Reittien ulkopuolella maastossa saa ajaa vain ja ainoastaan maanomistajan tai maanhaltijan luvalla”, alleviivaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Kylmiltään kelkan sarviin ei pidä lähteä, sillä liikennesääntöjen lisäksi on paljon muutakin huomioitavaa. Moottorikelkka ja sen ajoympäristö poikkeavat suuresti muusta ajoneuvoliikenteestä. Ensin on harjoiteltava perustaidot kelkan käsittelemisessä kuntoon.

”Ajamiseen on valmistauduttava hyvin: pitää tutustua kelkkaan ja tarkastaa ajovarustus sekä säätilanne. Ajaessa on jätettävä keli- ja pelivaraa. Nopeusrajoituksia on noudatettava ja muutenkin suhteutettava nopeus tilanteeseen ja olosuhteisiin sopivaksi. Itsestään selvää pitää olla myös se, että kypärä on kunnolla päässä eikä päihtyneenä ajeta”, kertaa Niska.

 

 

Huolehdi lapsimatkustajien turvallisuudesta

Usein moottorikelkan kyydissä on kuljettajan lisäksi matkustaja. Lapsen turvallisin paikka on henkilökuljetuksiin soveltuvassa reessä aikuisen seurassa, mutta lasta saa kuljettaa myös kelkan kyydissä silloin, jos hänen paikallaan pysyminen voidaan luotettavasti varmistaa.

”Se tarkoittaa sitä, että lapsen on oltava kooltaan, kyvyiltään ja voimiltaan sellainen, että hän pystyy ja yltää riittävän hyvin pitämään kiinni matkustajalle tarkoitetuista käsikahvoista. Kuljettajan on myös ymmärrettävä, että kyydissä istuva ei pysty havainnoimaan reitin epätasaisuuksia yhtä hyvin kuin kuski itse. Kypärä on oltava myös matkustajalla, oli tämä sitten kelkan kyydissä tai avoreessä”, muistuttaa Niska.

Huomioi muut liikkujat

Moottorikelkan nopeuden pitäminen tilanteeseen sopivana on erityisen tärkeää alueilla, joilla kelkkareitit risteävät muiden väylien kanssa. Myös kelkkareiteillä saa kulkea jalkaisin ja hiihtää.

”Reiteillä voi olla melkoinen vilske, joten yhteispeliä ja toisten huomioimista vaaditaan kaikilta osapuolilta. Jalankulkijoiden ja hiihtäjien kannattaa kulkea reitin reunassa, ja kelkkailijan on kohtaamistilanteessa hiljennettävä vauhtiaan”, korostaa Niska.

”Moottorikelkkailu on hieno ja mukava harrastus, kun siihen valmistautuu hyvin ja toimii vastuullisesti kelkan sarvissa. Silloin kaikki pääsevät hiihtolomalta rentoutuneena mutta ennen kaikkea ehjänä takaisin arkeen”, Niska tiivistää.

 

« Takaisin