Syrjälä on voittanut nyt kahtena vuotena peräkkäin EM-kultaa.

Syrjälä on voittanut nyt kahtena vuotena peräkkäin EM-kultaa.

Henrikki Syrjälän toinen EM-kulta tuli 215 kilolla

10.11.2016

Henrikki Syrjälän toinen EM-kulta tuli 215 kilolla

Mika Hankaniemi

Henrikki Syrjälä Kurikan Jurvasta osoitti jälleen vahvuutensa voittamalla toistamiseen Euroopan

mestaruuden varustepenkkipunnerruksessa. 74 kilon -sarjassa kilpaillut Syrjälä teki voiton tuoneen

noston toisen kierroksen tuloksellaan 215 kiloa. Masters-luokan kisat järjestettiin lokakuussa

Luxemburgissa. Konkari jätti suvereenisti taakseen puolalaiset; hopeaa 192,5 kilon tuloksella

nostaneen Bartosz Zelaszkon ja pronssille 180 kilolla yltäneen Rafal Szenderan.

En silti ole täysin tyytyväinen, koska maailmanennätysyritys 231, 5 kiloa ei noussut.

Mestarin riesana kisassa oli olkapääongelmat. Vasen olkapää on jo operoitu.

Nyt oireilee toinen olkapää, siksi treenimotivaatiokin on hieman alhaalla.

Kropan kuivuutta hän piti fyysisiä kipuja haastavampana.

Doping-testiä varten en meinannut saada virtsattua, mutta riittävä nesteiden nauttiminen auttoi

asiaan.

Kisoja edelsi kymmenen viikon vaativa ja raskas ohjelma.

Samalla täytyi huomioida oikea ravinnonsaanti, että hiilihydraatit ja proteiinit olivat

mahdollisimman hyvin tasapainossa. Paino ei saanut päästä kuitenkaan nousemaan, eikä laskemaan.

Kisoihin valmistava ohjelma on tärkeä ja näin ollen se täytyy suorittaa mahdollisimman hyvin, sekä

pyrkiä hyviin ja puhtaisiin nostosuorituksiin jokaisena harjoituskertana.

Syrjälä treenaa yleensä Jurvan liikuntahallin kuntosalilla 3-4 kertaa viikossa.

Teen kaksi kovaa penkkipunnerrusharjoitetta viikossa, sekä treenaan myös selkää, joka on tärkeää

penkkipunnerruksessa. Yhteen penkkitreeniin kuuluu noin 8-10 kovaa sarjaa ja niin sanotut

apuliikkeet, mutta esimerkiksi olkapäätreenit ovat aivan minimissä. Minulle sopii parhaiten erittäin

kovat lajinomaiset harjoitteet ilman ylimääräisiä apuliikkeitä.

Ensimmäisen SM-mitalinsa hän saavutti vuonna 1994.

Kaksikymppisenä tuli mentyä salille ensimmäistä kertaa ja siellä oli Mikko Sorvali ja kumppanit

treenaamassa. Vastaanotto oli mukava, sekä kannustava, joten siitä se sitten lähti. Aika äkkiä

huomasin, että penkkipunnerrus kehittyi suhteellisen nopeasti, joten innostus vain lisääntyi.

Osallistuin ensimmäisiin SM-kisoihini Sorvalin avustuksella ja saavutuksena oli hopeamitali.

Olkapäävammoista huolimatta Syrjälä aikoo osallistua klassisen penkin SM-kisoihin joulukuussa ja

varustepenkin SM-kisoihin helmikuussa.

« Takaisin