Raimo Virsula (vas.), Tuomas Olli ja Mikko Päällysaho saivat pelastusjohtaja Harri Setälältä sekä pelastuspäällikkö Keijo Kangastieltä palkinnot toiminnastaan. Mukana oli myös pelastettu Juhani Kauppila.

Raimo Virsula (vas.), Tuomas Olli ja Mikko Päällysaho saivat pelastusjohtaja Harri Setälältä sekä pelastuspäällikkö Keijo Kangastieltä palkinnot toiminnastaan. Mukana oli myös pelastettu Juhani Kauppila.

Hengenpelastajat palkittiin

17.10.2019

Tomi Olli

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos palkitsi yhdeksän hengenpelastajaa heidän arvokkaista teoistaan. Pelastusjohtaja Harri Setälä kiitteli pelastajien aikaansaannoksia.

- Aivan erinomaista ja arvokasta toimintaa. Samalla on hyvin luonnollista, että haluamme muistaa heitä. Toivon myös palkittujen esimerkin muistuttavan muille hätätilanteessa toimimisen tärkeydestä, Setälä totesi.

Palkittujen joukossa olivat Lappajärven Kärnänsaaressa tämän kuun alussa mökkitöissä olleet Raimo Virsula, Tuomas Olli sekä Mikko Päällysaho, jotka pelastivat veneellä järvellä liikkuneen miehen hengen. Pelastustehtävä käynnistyi Tuomaksen kuultua järveltä avunhuutoja. Seuraavaksi Olli ja Päällysaho lähtivät veneellä kohti miestä Virsulan tehdessä hälytyksen hätäkeskukseen.

Päästyään veden varassa olleen luo, yritti kaksikko nostaa kylmettynyttä miestä ylös vedestä.

- Emme saaneet häntä ylös, sillä miehellä ei ollut enää juurikaan voimaa auttaa asiassa. Otimme avuksi ankkuriköyden, jonka pujotimme miehen kainalon alta, minkä jälkeen pidin köyden avulla häntä pinnalla, Tuomas muistelee.

Pian myös paikalle saapunut pelastuslaitoksen henkilökunta siirsi miehen maihin, mistä veneilijän matka jatkui ambulanssilla sairaalahoitoon.

 

Viime tipassa

Alle kymmenen asteisen veden varaan joutunut lapualainen Juhani Kauppila kertoo kovan tuulen ja sitä kautta aallokon yllättäneen hänet täydellisesti.

- Lähdin saaresta pienellä moottoriveneellä hakemaan rannalle autooni jäänyttä kännykkää, koska järvi näytti saaren edessä varsin rauhalliselta.

- Tilanne muuttui järvellä nopeasti, ja aallot alkoivat kasvaa. Siinähän kävi sitten niin, että alhaalla kulkenut veneen perä hörppäsi ison annoksen vettä, ja vene pyörähti ympäri, Kauppila kertoo.

Aaltojen myllerryksessä taistellut Kauppila ehti miettiä monenlaista.

- Kyllähän sitä tuli mieleen ajatus, että tässäkö tämä oli, sillä tilanne vaikutti epätoivoiselta.

Kauppilan kehon lämpö oli ehtinyt laskea reiluun 34 asteeseen. Hän sai kuulla lääkäriltä pelastuksen tulleen viime tipassa.

- Hän sanoi, että olisin kestänyt maksimissaan kymmenen minuuttia pidempään. Olenkin todella kiitollinen pelastajilleni, he pitivät minut elävien kirjoissa.

 

Hienoja tekoja

Palkittuihin kuului myös Lapuan paloasemalla työskentelevä vs. palomies Niko Kankaanpää. Hän saapui heinäkuussa pintapelastajana kohteeseen, missä kahden hengen seurueesta katiskoja nostamaan mennyt mies oli pudonnut veneestä veteen.

- Aloitimme sektorietsinnän, joka ei ollut helppoa sameasta vedestä johtuen. Lopulta näin kolmannella sektorilla hahmon parin metrin syvyydessä, ja suuntasin hänen luokseen.

Veden varaan joutunut saatiin rannalle noin kahden minuutin kuluttua siitä, kun pelastajat saapuivat paikalle. Kankaanpää ei kuitenkaan halua tehdä tehtävästä suurempaa numeroa.

- Se oli osa työtäni, ei siinä ole sen ihmeellisempää.

Palkinnot saivat myös alajärveläiset nuoret Onni Mertaniemi, Matti Herrala, Siiri Laurila, Siilas Pyhälahti sekä Jaakko Pannula, jotka pelastivat Alajärven venesatamassa veteen päätyneen miehen syyskuun lopussa. He yrittivät ensin heittää miehelle pelastusrenkaan, mutta veden varassa ollut oli liian kaukana. Tämän jälkeen Mertaniemi ui pelastusrenkaan kanssa useamman kymmenen metrin matkan pelastettavan luo, ja jäi hänen kanssaan odottamaan pelastushenkilöstön tuloa. Muut nuoret tekivät hälytyksen, opastivat apua paikalle sekä näyttivät mopoilla valoa järvelle.

« Takaisin