Pikkujoulua voi viettää vaikkapa Härmän Kylpylän Riihi-ravintolassa.

Pikkujoulua voi viettää vaikkapa Härmän Kylpylän Riihi-ravintolassa.

Härmän Kylpylässä valmistaudutaan pikkujouluihin

10.10.2019

Tomi Olli

Vaikka kesä on juuri päättynyt ja syksy etenee, ei se hiljennä vauhtia Härmän Kylpylässä. Menoa ja iloa syksyyn tuovatkin esimerkiksi tanssipaketit, jotka houkuttavat kaikenikäisiä parketille. Myyntijohtaja Pasi Vainion mukaan tarjolla on monenlaista mukavaa.

- Maanantain naistentanssit sekä viikonloppujen Tähtitanssit ovat suosittu syy saapua Härmään viettämään laadukasta vapaa-aikaa.
- Ei kannata myöskään unohtaa hemmotteluhoitoja. Esimerkiksi erilaiset hieronnat, kasvohoidot, sokeroinnit ja uutuutena ripsien kestotaivutukset antavat iloa elämään. Hoitoajat kannattaa kuitenkin aina varata etukäteen, sillä ne ovat todella suosittuja, Vainio sanoo.

Vainio muistuttaa myös työyhteisöille suunnatusta tarjonnasta.

- Yritysten työhyvinvointipäivät, kokoukset, koulutukset, yhdistysten tapaamiset sekä erilaiset kurssit onnistuvat mainiosti tiloissamme. Niistä saa lisätietoa myyntipalvelustamme.

 

Pikkujoulut ovella

Syyskautta värittää myös jo joulunpunainen sävy, sillä pikkujouluvarauksia tehdään vauhdilla.
- Pikkujoulusesonki alkaa lokakuun lopussa ja kestää aina joulukuun puoleenväliin saakka. Juhlatunnelmiin on myös luvassa monia huippuesiintyjiä, Vainio sanoo.

Härmän Kylpylässä nousevat lavalle lähitulevaisuudessa muun muassa 12.10. Arttu Wiskari, 19.10. Charlies, 2.11. Charles Plogman & Rosette, 8.11. Yölintu, 9.11. Kotiteollisuus, 16.11. A. Aallon Rytmiorkesteri, 29.11. Pekkaniskan Pojat sekä 30.11. Kake Randelin. Lisäksi 29.11. järjestetään Anssin Jussin Areenassa Arja Korisevan ja Seinäjoen kaupunginorkesterin Sydämeeni joulun teen –joulukonsertti.

Vainio muistuttaa myös, että pikkujoulu rakennetaan juhlakansalle monipuoliseksi sekä kaikenkokoisille ryhmille sopiviksi
- Legendaarinen joulun herkkupöytä on tarjolla tilausten mukaan eikä tanssien jälkeenkään tarvitse lähteä kotiin. Mikäs onkaan mukavampaa kuin painaa pää hotellihuoneen tyynyyn ja nousta aamulla valmiiseen aamupalapöytään.

- Pikkujoulujahan voi viettää myös vaikkapa aivan kahdestaan. Uusi upea Ala Carte -ravintolamme Riihi takaa tähän intiimin ja arvokkaan tunnelman, Vainio kertoo.

Myös yhdistyksille on luvassa oma päiväpikkujoulu 21.11. kello 13-18. Mukaan mahtuvat jouluruokailu, yhteistä ohjelmaa sekä päivätanssit.

 

Kätevä lahjakortti

Härmän Kylpylästä voi myös hankkia lahjakortteja, joilla iloa ja hyvää mieltä voi viedä eteenpäin.

- Kortti on voimassa seuraavan vuoden loppuun saakka ja se voi sisältää suoraan jonkin palvelun tai sen voi määrittää tietylle rahasummalle.

Lahjakortteja voi tilata Härmän Kylpylän verkkokaupasta tai puhelimitse myyntipalvelusta.

- Niitä voi toki hankkia suoraan myös vastaanotostamme ja samalla nauttia uuden aulabaarimme antimista tai Suomen ainoan kylpylähotellissa sijaitsevan Kotipizzan tarjonnasta, Vainio muistuttaa.

« Takaisin