Härmä Golf laajentaa kenttää 12 väyläiseksi

6.8.2020

Investoinnit golfkenttiin ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana olleet harvinaisia. Lähialueilla vain Ähtäri on laajentanut kenttäänsä 2010 luvulla. Härmä Golf Oy näkee golfin tulevaisuuden valoisana ja on valmis tekemään merkittävän investoinnin golfharrastajien iloksi.

Härmä Golf on lähtenyt ajattelemaan pelaamista uudella tavalla. Näemme , että 12 väylän kenttä ajankäytöllisesti sopii kiireisen nykyihmisen aikatauluun luontevammin kuin 18 väylän kenttä. Tälläkin hetkellä Härmässä jo puolet pelaajista kiertää vain yhdeksän väylää, eli yhden kierroksen. Moni toisaalta on antanut palautetta , että ns.”ysi” on hieman liian lyhyt kierros ja taas toisaalta

18 väylän kierros on monelle uuvuttava ja liian pitkäkestoinen. Ruotsissa, Englannissa ja USA:ssa on entistä enemmän rakennettu 12 väyläisiä kenttiä. Näin Härmä Golf on tämän investoinnin myötä tämän kenttätyypin ja trendin edelläkävijä Suomessa. 12 väyläisenä kenttänä kyetään myös kentän kunto ylläpitämään erinomaisena ilman että kentänhoitokulut nousevat pelaajille kohtuuttomaksi pelimaksujen muodossa. Härmä Golf satsaa näin myös enemmin laatuun kuin määrään.

Härmä Golfin laajennus valmistuu vuoden 2021 aikana. Kokonaisinvestointi tulee olemaan lähes

400 000 euroa. Kolme uutta väylää sijoittuu pääosin nykyiselle harjoituslyöntialueelle. Harjoituslyöntialue uudistetaan myös samalla. Uudelle pelialueelle sijoittuu kolme uutta, haastavaa ja modernia väylää. Ensimmäinen on par 4 pituudeltaan n. 320 metriä, toinen väylä par

5 pituudeltaan n. 470 metriä ja kolmas par 3 pituudeltaan n. 145 metriä.  Väylät istuvat erinomaisesti nykyisen kentän profiiliin ja siirtymät tulevat olemaan tuttuun tapaan lyhyitä. Väylät avataan v 2021 loppu- tai 2022 alkukaudesta.

« Takaisin