Mikael Hannulla ja väkivahva BMW nähtäneen jatkossa vain nuottiralleissa.

Mikael Hannulla ja väkivahva BMW nähtäneen jatkossa vain nuottiralleissa.

Hannula sai uutta virtaa rallin maailmaan

26.11.2020

Jurvalaisen Dragon Racingin lipun alla kilpaileva Mikael Hannula kruunattiin kaudella 2018 F-rallisarjan junnumestariksi.

  Sen jälkeen ei rallipirssi ole ehtinyt pahemmin bensaa kuluttaa. Sitä vastoin muste on loppunut kynästä rallien keskeytysilmoituksia rustatessa. Päättyneen rallivuoden lopulla tahti muuttui. Hannula ja kartturi Pasi Penttilä päästelivät Pohjanmaa Rallissa luokkansa kolmansiksi.

  -Välillä meinasi jo usko loppua, kun kaksi vuotta tapeltiin euron vikojen kanssa. Viime talvena jätimme F-rallisarjan kesken alkukauden teknisten ongelmien vuoksi, valaisi BMW:tä käskevä Hannula.

  Pohjanmaa Rallissa Hannulaa ja Penttilää olivat uuden haasteen edessä. Kisa oli parin ensimmäinen täysi ralli, joka vedettiin nuoteista. Vaikeusastetta lisäsi ensimmäisen kisapäivän kolme erikoiskoetta, jotka kurvailtiin illan pimeydessä.

  -En vaan ensikertalaisena tohtinut painaa pimeällä ihan nuotin mukaan. Oli pieni yllätys, että olimme kuitenkin kolmansina perjantain avauksen jälkeen, Hannula pyöräytti.

Ilo irti Bemarista

  Kaksipäiväisen rallin jälkimmäisenä päivänä Hannula innostui repimään ilon irti Bemarin voimakoneesta. Pohja-ajat olivat tuntumassa, mutta kolmannen erikoiskokeen asfalttiosuus ei mennyt nuottien mukaan.

   -Oli vähän liikaa yrkkää sillä kohtaa kun kuiva asfaltti vaihtui märkään pintaan. Siitä lähti auto penkkaan oikein ryminällä. Osumassa tuhoutui rengas ja pakoputki meni poikki. Huoltotauolla mekaanikot parsivat auton kuntoon. Ratti oli vähän vinossa, mutta äkkiä siihen tottui, kiitteli Hannula mekaanikkojen touhuja.

  Viidennelle sijalle valahtanut jurvalaistiimi aloitti rallin kolmen viimeisen kiirustaipaleen kirin ratti vinossa, mutta kaasujalka suorana. Kahdet luokan kakkossijat ja viimeisen pätkän pohja-aika nosti miehistön kolmanneksi, vain 2,6 sekunnin päähän kakkostilasta.

  -Oli mukavaa päästä vaihteeksi maaliin saakka. Nyt on ihan voittajan fiilis, vaikka pari kaveria oli nopeampia. Tämä oli koko tiimin taisteluvoitto, jossa nähtiin se kun mekaanikot paikkaavat sen minkä kuski särkee, Hannula kiitteli.

Nuottiralleihin

    Aiemmin ralleja ilman nuotteja päästellyt Hannula uskoo, että nuottikisat on se juttu missä hän aikoo jatkossa kilpailla.

  -Pohjanmaa Ralli oli opettelureissu nuotin maailmaan. Paljon jäi parannettavaa, mutta nyt ainakin tiedämme, mitä seuraavalla kerralla pitää tehdä paremmin. Vähän jopa yllätyin siitä vauhdista mihin pääsimme viimeisillä pätkillä ihan riskittömällä ajolla, Hannula eritteli.

  -Toivottavasti maailman olot palaavat pian normaaliin kiertoon ja päästään ensi vuonna ajamaan ehjä kausi. F-ryhmän kalustolle toteutettava sarja kiinnostaa, millä nimellä se tulevalle kaudelle toteutetaankin.

                                                                              Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

« Takaisin