Tapani Paasu, Tiina Sammallahti, Hannu Mars, Jukka Kuusisto, Heli Peltola ja Jouni Jeulonen esittelevät GoKeuruu –mobiilisovellusta. Kuva Esko Soini.

Tapani Paasu, Tiina Sammallahti, Hannu Mars, Jukka Kuusisto, Heli Peltola ja Jouni Jeulonen esittelevät GoKeuruu –mobiilisovellusta. Kuva Esko Soini.

GoKeuruu-mobiilisovellus lanseerattiin Keuruun Hiihdoissa

1.2.2018

Tapani Paasu, Tiina Sammallahti, Hannu Mars, Jukka Kuusisto, Heli Peltola ja Jouni Jeulonen esittelevät GoKeuruu –mobiilisovellusta. Kuva Esko Soini.

Keuruulaisilla on jälleen yksi syy lisää olla ylpeitä aktiivisesta kotiseudustaan. Pieni, mutta sitäkin aikaansaavampi paikkakuntamme, on vuoden yhteistyön tuloksena saanut oman GoKeuruu-mobiilisovelluksen. Tuotettu palvelu on ainoa laatuaan tiettävästi koko Euroopassa.

Sovelluksella voivat sekä kaupunki että alueen kaikki yrittäjät ja yhdistykset tiedottaa toiminnastaan ja palveluistaan. Jokaisella palveluita tuottavalla taholla on sovelluksessa oma kortti ja omat tiedotteet, joita kukin päivittää ja ylläpitää itse. Näin saadaan ylläpidettyä kaikki tieto ajantasaisena. Käyttäjän ei tarvitse tietää kuka palvelun tuottaa löytääkseen sen, vaan kaikki kiinnostavat kohteet löytyvät listattuna lähimmästä kauimpaan. Sovellus on käyttäjille täysin ilmainen.

Sovelluksen taustavoimina ovat Keurusseudun Yrittäjät, Kaupan keskus Keuruu-kehittämishanke Yhdessä enemmän, Keuruun kaupunki sekä sovelluksen innovaattorina ja toteuttajana paikallinen ohjelmointiyritys TeraKuu Oy.

TeraKuun tuote “Lemmikkibonus” voitti vuonna 2016 Suur-Keuruun Vuoden tuote-palkinnon. “Tästä heräsi ajatus että sovellushan toimisi muillakin yrityksillä. Siitä lopulta kehittyi hahmotelma ajatuksesta miksei sovelluksessa voisi olla kaikki mitä Keuruulla on tarjota?  Haaveen toteuttamiseen tarvittiin kaikkia mukaan. Se miten hyvin tässä onnistuttiin kertoo Keuruun tosi aktiivisesta yrittäjäkentästä ja hyvästä yhteistyöstä kaupungin kanssa.” kertoo TeraKuun hallituksen puheenjohtaja Jukka Kuusisto. “Tämä on kuin paikkakunnan mobiilinen käyntikortti, joka tuo esille kaupungin tarjontaa ja on konkreettinen esimerkki siitä, miten olemme yhdessä enemmän. Lataamalla sovelluksen käyttäjällä on koko Keuruu peukalonsa alla. Meillä on ollut ohjelmoinnissa loistava tiimi ja Jouni Jeulonen on tehnyt sovelluksen ohjelmoinnissa hienon työn”, kiittelee Kuusisto. TeraKuulla tulee riittämään kipinää jatkossakin. “Keuruun jälkeen haemme markkinoita muualtakin Suomesta ja ulkomailta” Kuusisto suunnittelee jo nyt.

Kaupan keskus Keuruu-kehittämishankkeen projektipäällikkö Tiina Sammallahti puolestaan kiittelee paikallisten yrittäjien ja yhdistysten aktiivisuutta sovelluksen tekemisessä. “Paikalliset yrittäjät osallistuivat sovelluksen kustannuksiin, ilman tätä panosta ei sovelluksen ohjelmointia olisi päästy aloittamaan”, muistelee Sammallahti projektin alkuvaiheita. “Sovelluksen sisältö laajeni matkan varrella ja ideoimme sovelluksen tarjontaa koko ajan.  Yrittäjät voivat päivittää tietojaan reaaliajassa ja uusia teema-alueita lisätään jatkuvasti. Sovellus tulee siis elämään ja kehittymään koko ajan. Sovelluksen mahdollisuudet ovat rajattomat” summaa projektipäällikkö.

“Logossa ja sovelluksessa halusimme yhtymäkohtia Keuruuseen. Logossa soutaa Keuruun vaakunasta tuttu kirkkovene kohti tulevia ja valikkojen näytössä laineilevat Keurusselän aallot”, kertoo Sammallahti sovelluksen visuaalisesta puolesta. “Uskomme sovelluksen antamiin uusiin mahdollisuuksiin niin vahvasti, että aiomme panostaa sovelluksen tiedottamiseen ja näkymiseen hyvin voimakkaasti. Sovelluksen logo tuleekin ihmisille varmasti ajan myötä tutuksi ja tulemme tekemään esittelytyötä myös tapahtumissa, jotta sovellus tulisi tutuksi matkailijoille. Etsimme parhaillaan nuoria sovelluksen esittelytiimiin.”

“Keuruun kaupungin vapaa-ajan tarjonta on erittäin laaja. Sovelluksen kohdekorttien tekemisessä onkin ollut paljon työtä”, kertoo Heli Peltola, Keuruun kaupungin vapaa-aikapäällikkö. “Jos ihan kaikkea ei vielä sovelluksesta löydy, ei kannata huolestua, sillä lisäämme ja kuvitamme tietoja jatkuvasti lanseerauksen jälkeenkin. Tällä hetkellä sovelluksesta löytyvät Keuruun kaupungin kulttuuri, matkailu ja liikuntapalvelut, mutta myöhemmin sovelluksesta tulee varmasti löytymään myös enemmän Keuruun kaupungin palveluja, joista hyötyvät sekä matkailijat että myös kaupungin omat asukkaatkin” jatkaa Peltola.

“Olemme jo pidemmän aikaa toivoneet paikkakunnallemme omaa mobiilisovellusta ja monen yhteisen tekijän ansiosta saimme tämän nyt onnellisesti toteutettua. Suurimman kiitoksen ansaitsee ilman muuta TeraKuu, jota ilman emme olisi voineet tätä paikallisesti toteuttaa”, kertoo Tapani Paasu, Keurusseudun yrittäjien puheenjohtaja. “Tämänkaltaisen sovelluksen toteuttamiseen tarvitaan paljon koordinointia eri toimijoiden välillä ja Kaupan keskus Keuruu-kehittämishankkeen turvin meillä oli tähän tarvittavat resurssit. Kaupungin vapaa-aikapalvelut on sovelluksessa erittäin tärkeässä roolissa, jotta sovellus on jatkuvasti kiinnostava sekä matkailijoille, että myös oman paikka kunnan asukkaille” jatkaa Paasu.

GoKeuruu-mobiilisovellus on ladattavissa jo nyt ilmaiseksi Google play- ja Apple-storesta.

« Takaisin