Kristiina Holkon ja Mirella Toivolan takana tuotteita kevään hempeissä pastelliväreissä.

Kristiina Holkon ja Mirella Toivolan takana tuotteita kevään hempeissä pastelliväreissä.

Farkkuputiikki Zipper´s on nyt täysi-ikäinen

30.3.2022

Kristiina Holkko kauppiaana kahdeksantoista vuotta

Taisto Järvinen

-Muistan oikein hyvin maanantain maaliskuun ensimmäisen päivän vuonna 2004. Päivä oli todella sekava ja tapahtumarikas. Siinä oli lehtihaastatteluja, koneiden laittoa kuntoon ja asiakkaita kävi ihan kivasti. Saman päivän iltana sain laskea ensimmäisen kerran oman yritykseni kassan. Muistelee Farkkuputiikki Zipper´sin kauppias Kristiina Holkko yrittäjänuransa ensimmäistä päivää reilut kahdeksantoista vuotta sitten.

Kristiina Holkko sanoo, että hänen oli helppo aloittaa yrittäjänä sen puoleen, että edelliseltä yrittäjältä siirtyi hänelle valmis ja hyvässä hoidossa ollut liike toimivine liikeideoineen.

- Olin ollut edellisen yrittäjän palveluksessa lähes 15 vuotta, joten olin päässyt seuraamaan liikkeen toimintaa. Ensimmäiset puoli vuotta yrittäjänä ollessani hoidin liikettä pääasiassa yksin, toki omat tyttäret olivat apuna. Kesän jälkeen tuli kuitenkin tarve palkata apuvoimia.

- Mirella Toivola astui liikkeen ovesta loppukesällä. Näin heti, että siinä on henkilö tähän putiikkiin. Mirella on ollut ainoa vakituinen myyjä jo runsaat seitsemäntoista ja puoli vuotta. Yhteispelimme sujuu loistavasti, Kristiina sanoo.

Isommat liiketilat

Farkkuputiikki Zipper´s toimi aluksi samassa liiketilassa toisen yrityksen kanssa. Kesäkuussa 2007 liike sai laajemmat tilat. Tilat kaksinkertaistuivat ja liikkeeseen tuli oma sisäänkäynti, isot näyteikkunat ja hyvä näkyvyys kadun puolelle. Kyseisissä liiketiloissa tehtiin kauppaa lähes seitsemän vuotta.

- Helmikuussa 2014 pääsimme muuttamaan nykyisiin Onnentien kauppakiinteistön uusiin tiloihin. Liiketilat rakennettiin kahden rakennuksen väliin. Zipper´sin nykyiset tilat ovat hyvät ja juuri sopivankokoiset tämän mittaluokan liikkeelle.

- Upea juttu oli, kun saimme itse olla suunnittelemassa tilojen sisustusta. Muutto tähän tapahtui ”seinässä olevan luukun kautta” ja niin, että kauppa oli avoinna jokaisena päivänä, Kristiina kertaa.

- Farkkuputiikki Zipper´sin verkkokauppa on aloittanut joulukuussa 2020. -Verkkokauppa on nykyaikaa, ja se on myös liikkeen näyteikkuna. Verkkokauppa on lisäpalvelu, ja sen suosion uskotaan kasvavan. Kivijalkakauppa on kuitenkin selkeästi kaupankäynnin perusta, Mirella Toivola pohtii.

Muoti muuttuu

Muoti on muuttunut kahdeksantoista vuoden aikana moneen kertaan ja muuttuu edelleen. - Kahdeksantoista vuotta sitten pinnalla oli ”Hoppari”-muoti. Miehillä oli isot vaatteet ja naisten farkuissa leveät lahkeet ja matalat vyötäröt.

- Vuosien 2006 – 2007 vaihteen tienoilla naisille tulivat ensimmäiset kapeammat farkkujen lahkeet. Otti kuitenkin aikaa ennen kuin pillilahje löi itsensä kunnolla läpi. Meni noin vuoteen 2010, jolloin lähes kaikki naisten farkut olivat kapeita. Farkku teki ison nousun naisten keskuudessa stretch-farkkujen myötä. Miehille joustavien farkkujen tulo oli huomattavasti hitaampaa.

- Pillifarkut pitivät pintansa yli kymmenen vuoden ajan. Oikeastaan vasta noin kaksi vuotta sitten alkoi tulla pillin rinnalle porkkanafarkkua. Farkut alkoivat levenemään ja lahkeen pituus lyheni.  Nyt ovat muotia myös rikotut pinnat, valottavat muotia Kristiina ja Mirella.

Nyt mennään vuotta 2022, jolloin farkku on hyvin vahvasti löysä, suora ja leveä. Farkussa on korkea vyötärö. Paidan helma on jälleen lyhentynyt farkkujen korkean vyötärön myötä. Alaspäin levenevä Flare-lahje on 70-luvun tyyliä. Se on otettu vastaan myönteisesti.

Suosoissa on myös Unisex -muoti, jossa tytöillä ja pojilla on isoja huppareita ja t-paitoja. Tytöt ostavat myös poikien malleja. Kyseistä tyyliä on ollut viimeksi 1995.

Jos on muuttunut muoti, niin merkittävästi on muuttunut myös mainonta. Printtimainonta oli 18 vuotta sitten lähes ainoa mainonnan keino. Nyt on sosiaalinen media mullistanut mainonnan markkinaa. Nykyinen tilanne aiheuttaa yrittäjälle huomattavan määrän uusia haasteita.

- Suurin kiitos näistä vuosista kuuluu ihanille asiakkaillemme, ilman teitä emme olisi tässä. Jatketaan samaan malliin, kiittelee Kristiina.

Farkkuputiikki Zipper`s Oy

Onnentie 6, 63610 Tuuri

06 512 5501

www.zippers.fi

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

« Takaisin