Raikas keltainen on yksi kevään ja kesän värisuosikkeja, sanovat Kristiina Holkko ja Mirella Toivola.

Raikas keltainen on yksi kevään ja kesän värisuosikkeja, sanovat Kristiina Holkko ja Mirella Toivola.

Farkkuputiikki Zipper´s juhlii 15 vuoden taivaltaan

28.3.2019

Taisto Järvinen

Tuurilaisliikkeellä on aihe kaksinkertaisiin juhliin

Kristiina Holkko on aloittanut Farkkuputiikki Zipper´sin yrittäjänä maaliskuussa 2004. Hänen yrittäjyytensä täyttää näin ollen 15 vuotta. Yrityksen palveluksessa hän on edellisen omistajan Aune Kaitolan aikana ollut jo huomattavasti aikaisemmin. Toinen merkkipaalu ja juhlan aihe Zipper´sillä on viisi vuotta liiketoimintaa uudistuneissa Onnentien Kauppakiinteistön tiloissa.

Kristiina Holkko on nähnyt läheltä Tuurin Kauppakylän kehityksen ja kasvun. Hänen liikkeensä uudistukset ovat olleet linjassa muiden toimijoiden kanssa.

  • Liiketilamme on uudistunut edukseen. Olimme muutamia vuosia pienissä tiloissa, jotka olivat yhteiset toisen liikkeen kanssa. Käynti liikkeeseemme oli tavallaan toisen liikkeen kautta. Meillä oli hieman eri asiakkaat ja se ei ollut hyvä asia aukioloaikojen osalta. Toisen liikkeen lopetettua saimme runsaasti lisää tilaa.
  • Nykyisiin liiketiloihin Onnentien Kauppakiinteistössä pääsimme muuttamaan viisi vuotta sitten. Tilat ovat juuri meille sopivat ja tänne on helppo löytää. Liikkeen uudistuminen, uudet kalusteet, uudet naapurit ja uudistuvat mallistot ovat ne tekijät, jotka kivojen asiakkaiden lisäksi antavat intoa kaupantekoon, Kristiina kiteyttää.

Kevät ja pian alkava kesäkausi ovat Zipper´sin tyyppiselle liikkeelle odotetuinta aikaa. Kesän uutuusvaatteita on tullut liikkeeseen jo hieman etuajassa, ja lisää niitä tulee tiheään tahtiin.

Palveleva kivijalkakauppa

Zipper´s pysyy hyviksi todetuilla linjoilla, eli säilyy kivijalkakauppana myös jatkossa. Kristiina Holkko on todennut asiakkaiden tutustuvan liikkeen valikoimiin kotisivuilla, jonka jälkeen tuote on helppo noutaa kaupasta.

  • Etenkin nuoret asiakkaat seuraavat sosiaalista mediaa, ja ovat hyvin tietoisia siitä. He ovat hyvin tietoisia julkkisten pukeutumisesta. Meidän ei saa pudota muodin kyydistä, vaan liikkeessä pitää olla niitä merkkejä ja vaatteita, joilla on kysyntää.
  • Muoti ja tyylit voivat nykyisin muuttua hyvin lyhyellä aikajänteellä, jopa kuukaudessa. Tavaran saaminen on myös helpottunut huomattavasti. Aikaisemmin ostettiin ainoastaan ennakoita, jopa puoli vuotta tai vuosi etuajassa. Nyt näkee netistä kaikki valikoimat ja tuotteita saattaa löytyä nopeilla toimituksilla.

Mirella Toivola Zipper´sistä sanoo ihmisten pukeutuvan nykypäivänä paljon rohkeammin, kuin runsas vuosikymmen sitten.

  • Pukeutumiseen on nykyisin todella paljon erilaisia vaihtoehtoja. Vaatteiden valintaa helpottaa kuitenkin se, että monien vaatemerkkien tuotteet käyvät periaatteessa kaikille. Oman tyylin valinta ratkaisee sen, mitä päälle puetaan.
  • Muoti kiertää pidemmillä tai lyhyemmillä periodeilla. Jotkut merkit ovat välillä pois markkinoilta ja tulevat uudelleen. Esimerkiksi Lewis -farkut ovat palanneet. Viimeisten viidentoista vuoden aikana ovat eräät kuosit tulleet jo useamman kerran. Väreistä joku voi palata uudelleen jopa muutaman vuoden välein.

Zipper´sin asiakas-illat ovat tulleet suosioon viimeisten vuosien aikana. - Yhdistykset ja monet järjestöt voivat ottaa yhteyttä liikkeeseemme asiakas-illan merkeissä. Järjestämme muoti-iltoja muotinäytöksineen asiakkaan haluaman teeman puitteissa, Kristiina sanoo.

Zipper´sin synttärihulinoilla tulevana viikonloppuna perjantaista lähtien on hyviä tarjouksia ja tuotearvontaa sekä tarjoilua.

Farkkuputiikki Zipper´s Oy

Onnentie 6, 63610 Tuuri

06 512 5501

www.farkkuputiikkizippers.fi

« Takaisin